Atrian jätti-investointi alkaa jo tänä vuonna – "Vahvistamme asemaamme siipikarjan ykkösenä Suomessa"

Atrian siipikarjatuotannon laajennusinvestointi on valmis käynnistymään. Hankkeeseen liittyvät rakennustyöt alkavat mahdollisimman pian Nurmon tuotantolaitoksen yhteydessä Seinäjoella. Päätös Atrian historian suurimmasta investoinnista tehtiin keskiviikkona.

– Uuden tehtaan suunnitteluhanke käynnistyi noin vuosi sitten, samalla käynnistyivät virasomaislupiin liittyvät hakuprosessit, kertaa Atria-konsernin toimitusjohtaja Juha Gröhn.

Noin 155 miljoonan euron investointi sisältää uusien teurastus-, leikkuu- ja pakkauslinjojen rakentamisen. Investoinnin myötä Atria Suomen siipikarjan tuotantokapasiteetti lisääntyy noin 40 prosentilla.

– Nurmon siipikarjatehdasta on uudistettava ja kapasiteettia täytyy lisätä, jotta pystymme vastaamaan tulevaisuuden kulutuskysyntään. Vahvistamme investoinnilla asemaamme siipikarjan ykkösenä Suomessa, Gröhn toteaa

Siipikarjanlihan kulutus on kasvanut Suomessa jo usean vuoden ajan. Kananlihan kulutuksen ennustetaan jatkavan kasvuaan tulevina vuosina sekä tuoreena lihana että lihavalmisteina ja valmisruokana.

- Atrian kilpailuetuna on kuluttajien arvostama täysin ilman antibiootteja kasvatettu kananliha. Lihan kotimainen alkuperä on meille kunnia-asia ja suurimmassa osassa kanatuotteitamme pakkauksissa näkyy lihan alkuperä tilalle asti. Uusi teknologia mahdollistaa yhä useampien tuotteiden tilamerkinnät pakkauksissa, Gröhn kertoo.

Uusi tuotantolaitos vastaa kulutuskysynnän kasvuu ja vahvistaa Atrian markkinajohtajuutta. Se antaa Atrialle mahdollisuuden lisätä myös siipikarjatuotteiden vientiä ja tekee mahdolliseksi yhä pidemmälle jalostettujen tuotteiden kehittämisen.

– Uusi tuotantoteknologia on myös aiempaa ympäristöystävällisempi. Pystymme vähentämään tuotantoprosessin aiheuttamaa ruokahävikkiä. Energian ja veden kulutuksessa saavutetaan merkittävää parannusta, ja työturvallisuuteen pystytään panostamaan entistä paremmin.

Uuden tehtaan arvioidaan olevan valmis aikaisintaan vuoden 2024.

Kommentoi











Luetuimmat paikallisuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Paikallisia