Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa (Eepee) sopeuttaa toimintaansa koronaviruksen vaikutusten vuoksi ja aloittaa yhteistoimintaneuvottelut.
Eepee tiedottaa, että COVID-19-koronaviruspandemia vaikuttaa tällä hetkellä erityisesti matkailu- ja ravitsemistoimialaan Suomessa. Kysyntä ja asiakasmäärät ovat hotelleissa ja ravintoloissa vähentyneet merkittävästi. Arvio on, että tilanne tulee vaikeutumaan edelleen.
Tämän takia Eepee käynnistää 17.3. yt-neuvottelut, jotka koskevat matkailu- ja ravitsemistoimialaa sekä liikennemyymälätoimialaa. Yt-neuvotteluissa arvioidaan henkilöstön lomauttamistarvetta ja kartoittaakseen väliaikaisia toimia, joilla tilanteen yli selviydytään.
Eepeen toimitusjohtaja Kimmo Simberg kertoo, että samaan aikaan esimerkiksi ruokakaupoissa saattaa esiintyä työvoimapulaa.
– Työntekijöiden valmiutta auttaa näissä tilanteissa yli osuuskaupan toimialarajojen kartoitetaan, ja mahdollisten lomautusten määrä ja vaikutukset pyritään pitämään mahdollisimman pienenä. Lomautuksia pyritään välttämään myös hyödyntämällä työehtosopimuksessa olevia mahdollisuuksia työaikajoustoihin, Simberg sanoo tiedotteessa.

