Ensimmäinen koronavirustartunta Vaasan sairaanhoitopiirissä vahvistui torstai-iltana – Kaksi henkilöä kotikaranteenissa

Kuvituskuva.

VAASA

Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu ensimmäinen koronavirustartunta torstai-iltana.

Asiasta kertoo Vaasan keskussairaalan johtava ylilääkäri Christian Kantola. Tartunta todettiin perusterveellä keski-ikäisellä naisella, joka on saapunut muutama päivä sitten Italiasta.

– Hän on nyt hyväkuntoisena kotona. Myös naisen aviomies on karanteenissa.

Kantolan mukaan nainen on kotiin palattuaan pysytellyt poissa väkijoukoista, eikä ole altistanut muita. Naisen kotipaikkakuntaa Kantola ei voi kertoa.

Vaasan keskussairaalalla ei ole omaa testauslaitetta koronavirukselle, vaan näytteet tutkitaan Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Sieltä näyte saapui positiivisena kello 22 aikaan torstai-iltana.

Kantolan mukaan Vaasan sairaanhoitopiiri ei tiedottanut tartuntatapauksesta julkisuuteen heti, sillä se halusi tiedottaa asiasta ensin Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL), joka julkaisisi tiedon.

THL on julkaissut tiedon Vaasan sairaanhoitopiirin koronavirustapauksesta tänään perjantaina.

Marjut Kriikku

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje