Keskiviikon tieto: Pohjanmaalla 42 uutta koronatartuntaa, Etelä-Pohjanmaalla tartuntojen määrä lisääntyi neljällä

Kuva: Timo Marttila

Vaasan sairaanhoitopiirin alueella on keskiviikon aikana 42 uutta koronatartuntaa.

Tieto käy ilmi sairaanhoitopiirin sivuilta.

Sairaanhoitopiirin alueella on 7.10. mennessä todettu 334 koronatartuntaa. Eilen ilmoitettu luku oli 292 tartuntaa. Yksi tartunta on tullut myöhemmin päivällä, minkä vuoksi sairaanhoitopiirin verkkosivuilla ilmoitettu eilisen luku on 293.

Tiistaina otettiin 578 näytettä. Yhteensä näytteitä on sairaanhoitopiirissä nyt otettu 14824.

Etelä-Pohjanmaalla neljä tartuntaa

Etelä-Pohjanmaalla on todettu viimeisen vuorokauden aikana neljä uutta koronavirustartuntaa.

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin tiedottaa, että tiistaina 6.10. todettiin neljä uutta tapausta, joista kaksi liittyy Ylläksen tartuntaketjuun ja kaksi muuta muihin aiempiin tartuntaketjuihin. Jäljitystyö on tehty ja tarvittavat eristys- ja karanteenitoimet on toteutettu.

Alueella on nyt todettu yhteensä 114 koronatartuntatapausta. Tiistaina raportoitu määrä oli 110. Muutamia potilaita on tällä hetkellä sairaalahoidossa.

Sairaanhoitopiirin mukaan tartuntojen jäljitys on toistaiseksi sujunut hyvin ja tartuntaketjut ovat pääosin tiedossa.

Etelä-Pohjanmaa epidemian kiihtymisvaiheessa

Koska tartuntojen määrä on lisääntynyt, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri on kuitenkin siirtynyt 5.10. kansallisessa THL:n kolmiportaisessa luokituksessa perustasolta epidemian kiihtymisvaiheeseen.

– Tämän takia alueellinen yhteistyöryhmä Nyrkki antoi etätyöhön siirtymiseen, kokoontumiseen ja kasvomaskien käyttöön liittyviä suosituksia alueelle, kerrotaan tiedotteessa.

Sairaanhoitopiiri vakuuttaa, että alueen epidemiatilanteesta huolimatta asiointi sairaalassa on turvallista. Sovittuja vastaanotto- tai toimenpideaikoja ei ole syytä perua, jos flunssaoireita tai muuta perusteltua syytä ei ole.

COVID-19-näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 30 352. Tiistaina tutkittiin 457 näytettä.

Koronatartuntojen määrä poikkeaa sairaanhoitopiirin verkkosivuilla olevasta tiedosta, koska tartuntatiedot päivittyvät sinne viiveellä.

Lisätty kello 11.19: Vaasan sairaanhoitopiirin tiedot.

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje