Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuusto sai uudet jäsenet

Etelä-Pohjanmaan maakuntapäivät kokoontui maanantaina valitsemaan maakuntavaltuuston jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi kunnallisvaalikaudeksi.

Maakuntavaltuustoon valitaan kustakin jäsenkunnasta yksi jäsen kutakin alkavaa 4 000 asukasta kohti. Isonkyrön liityttyä Etelä-Pohjanmaahan maakuntavaltuuston paikkamäärä nousi 58:aan.

– Maakuntavaltuustossa edustettuina olevien ryhmien ääniosuuksien tulee vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien kuntavaaleissa saamaa ääniosuutta. Alueellisen edustuksen sekä puolueen lisäksi valtuuston kokoonpanossa huomioidaan sukupuolijakauma, maakuntajohtaja Asko Peltola kertoo.

Maakuntapäivien puheenjohtajana toimi Anneli Jäätteenmäki (kesk.).

Maakuntapäivät kokoontuu joka neljäs vuosi valitsemaan maakuntavaltuuston jäsenet ja varajäsenet seuraavaksi kunnallisvaalikaudeksi.

Maakuntavaltuuston ensimmäinen kokous on 11.10.2021, jolloin se valitsee muun muassa puheenjohtajistonsa sekä maakuntahallituksen jäsenet.

Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuuston varsinaiset jäsenet sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenensä (suluissa) kunnittain:

Alajärvi: Matokangas Anne, ps. (Korhonen Kari, ps.), Rintamäki Esko, kesk. (Palmu Sari, kesk.), Vistbacka Raimo, kok. (Koivukoski Jaana, kok.).

Alavus: Latvala Jari, kok. (Maijala Jussi, kok.), Paukkunen Yrjö, ps. (Asunmaa Tiina, ps.), Perälampi Paula, kesk. (Huhtala Pasi kesk.).

Evijärvi: Lehto Alina, kesk. (Ahopelto Antti, kok.).

Ilmajoki: Kivimäki Riitta, sd. (Hautala Salme, sd.), Rahkola Helena, ps. (Valkeala Marika, ps.), Ranto Ahti, kesk. (Iso-Tuisku Lotta, kesk.), Raumanni Juho, kok. (Seppä-Ritola Noora, kok.).

Isojoki: Herrala Antti, kesk. (Jaakkola Pia, kesk.).

Isokyrö: Loukola Sirkku, kok. (Pukkinen Jaakko, kok.), Tuuri-Tammela Helena, kesk. (Heinilä Miko, kesk.).

Karijoki: Luoma Soile, kesk. (Viitikko Erkki, kesk.).

Kauhajoki:<CHARENTITY>3</CHARENTITY> Hautala Lasse, kesk. (Nummijoki Päivi, kesk.), Kuusisto Jaana, ps. (Paananen Merja, kesk.), Maunula-Craycroft Riitta, kok. (Toni Eeva, kesk.), Muurimäki Mika, ps. (Ojaniemi Markku, ps.).

Kauhava:<CHARENTITY>3</CHARENTITY> Järvinen Niina, kesk. (Kari Jorma, kesk.), Kivikangas Emma, sd. (Pukkila Mathias, sd.), Mattila Risto, ps. (Rantala Taina, ps.), Sankelo Janne, kok. (Malmi Hanna-Liisa, kd.).

Kuortane: Haapa-aho Anne, kesk. (Rantanen Jukka, kesk.).

Kurikka: Blommendahl Markus, kd. (Lehtinen Julia, kok.), Kandolin Olavi, kesk. (Kujanpää-Mannila Mervi, kesk.), Myllymäki Anna-Liisa, kok. (Keskinen Sami, kok.), Nyysti Kaija, kesk. (Mattila Paavo, kesk.), Pihlaja Heidi, ps. (Antila Pauli, ps.), Parkkamäki Margit, sd. (Leppälä Taisto, sd.).

Lappajärvi: Lammi Pirkko, kesk. (Ala-aho Ville, kesk.).

Lapua: Hella Pekka, kesk. (Jenni Grey, kesk.), Kangasluoma Riitta, ps. (Toppari Marcus, ps.), Kortesoja Hanna-Maria, kok. (Lahtinen Helena, kok.), Ylimäki Teija, kd. (Laine Kari, kd.).

Seinäjoki: Ahokas Noora, kok., (Ylisiurua-Hemminki Satu, kok.), Ahopelto Satu, kok. (Särmö Kati, kok.), Ala-Riihimäki Jarkko, ps. (Palmén Jukka, ps.), Hakala Marko, kok. (Koivisto Veikko, kok.), Jokiranta Harri, sd. (Lehtola Eetu, sd.), Kattelus-Kilpeläinen Piia, ps. (Lepistö Petri, ps.), Knuuttila Antti, vas. (Jussila Noora, vas.), Luhtala Jesse, kok. (Risikko Paula, kok.), Luotola Mikael, kesk. (Karhu Johannes, kesk.), Muilu Mikko, vihr. (Ojajärvi Tuomas, vihr.), Ojaniemi Kati, kesk. (Isopahkala Olli, kesk.), Panu Jarkko, kok. (Ristilä Raimo, kok.), Rantanen Kimmo, kd. (Ruotsala Aki, kd.), Sihto Paula, kesk. (Flinkkilä Anne, kesk.), Valtamäki Erkki, ps. (Haapasalmi Hannu, ps.), Wallin Harry, sd. (Penttilä Sirkka, sd.), Ylinen Aki, kesk. (Mäenpää Mervi, kesk.).

Soini: Keisala Juha-Pekka , kesk. (Järvelä Elina, kesk.).

Teuva:<CHARENTITY>3</CHARENTITY> Lehtimäki Esko, kesk. (Kaleva Paula, kesk.), Tamsi Satu, kok. (Nevanperä Toni, kok.).

Vimpeli: Ammesmäki Anita, kesk. (Timo Marko, kesk.).

Ähtäri:<CHARENTITY>3</CHARENTITY> Savola Mikko, kesk. (Gadd Erja, ps.), Ylinen Niina, sd. (Hautakangas Helena, sd.).

Kommentoi










Luetuimmat paikallisuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Paikallisia