SEINÄJOKI
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei ole todettu vuorokauden aikana uusia tartuntoja. Tartuntarekisterissä olleen virheen takia yksi aiemmin todettu tartunta päivittyi tänään keskussairaalan laskuriin.
Sairaanhoitopiirin alueella on nyt yhteensä 142 tartuntaa. Eilen vastaava luku oli 141. Sairaanhoitopiirin mukaan 1–3 potilasta on sairaalahoidossa.
Tiistaina Etelä-Pohjanmaalla otettiin 370 koronatestiä. Yhteensä näytteitä on otettu 33 934.
Infektioylilääkäri Elina Kärnä elättelee toivoa aikaisemmin todettujen tartuntaketjujen sammumisesta.
– Varuillaan on kuitenkin syytä olla, vaikka uusia tapauksia ei eilen ilmaantunutkaan. Esimerkiksi lähialueiden huolestuttavan tilanteen vuoksi edelleen on syytä varautua tapausmäärien kasvuun, hän arvelee.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ei suosittele Vaasan kaupunkiin matkustamista, ellei se ole täysin välttämätöntä.
Ilkka-Pohjalaisen toimitus seuraa Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan sairaanhoitopiirien raportoimia lukuja. Sairaanhoitopiirit kertovat verkkosivuillaan aamupäivisin, kuinka monta positiivista koronadiagnoosia alueella on tehty viimeksi kuluneen 24 tunnin aikana aikana.
Näitä lukuja ei voida verrata suoraan THL:n päivittäin julkaisemaan dataan, sillä THL:n julkaisema koronakartta perustuu tartuntatautirekisteriin. Tartuntatautirekisterin tiedot päivittyvät muutamien päivien viiveellä. THL:n tiedot voivat päivittyä myös takautuvasti. THL:n raportoimia lukuja seuraan uutisoinnissaan muun muassa Helsingin Sanomat ja MTV, minkä vuoksi päivittäin julkaistavat luvut tartunnan saaneista eroavat toisistaan.
Edit 14.10. kello 10.56: Juttua päivitetty kauttaaltaan. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä ei ole todettu uusia tartuntoja vuorokauden aikana.

