Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä koronatestissä käyneitä on kehotettu välttämään asiasta puhumista, kirjoittaa Ilta-Sanomat.
Ilta-Sanomien mukaan asiakkaille on jaettu testauksen yhteydessä kirje, jossa kerrotaan, että sairaanhoitopiiri tiedottaa tartunnoista ja niiden leviämisestä keskitetysti. Kirjeessä lukee, että "sinun on hyvä välttää asiasta puhumista sosiaalisessa mediassa tai ulkopuolisille".
Ilta-Sanomien haastattelema eteläpohjalaisnainen, joka hakeutui testeihin flunssaoireiden vuoksi, ihmettelee käytäntöä.
– Kyseessähän on henkilökohtainen asia. Ymmärtäisin, jos hoitohenkilökuntaan kuuluvaa ohjeistettaisiin, mutta yksityishenkilön kohdalla tämä tuntuu erikoiselta, eteläpohjalaisnainen toteaa haastattelussa.
Ilta-Sanomien mukaan Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä on kerrottu ohjeistuksen olevan peräisin ajalta, jolloin alueella ei ollut todettu vielä yhtään koronatartuntaa.
– Se on tarkoitettu potilaan omaksi suojaksi. Täällä on pieniä paikkakuntia, ja alkuvaiheessa, kun testaus lähti käyntiin, siitä olisi voinut tulla ihmisjahti. Emme halunneet, että ihmiset tulisivat leimatuksi turhaan.
Ilta-Sanomat kertoo, että ohjeen on laatinut sairaanhoitopiirin työryhmä sairaalan johdon linjauksen perusteella. Ilta-Sanomat myös kysyy sairaanhoitopiirin edustajalta haastattelussa, että olisiko ohjeistusta syytä päivittää?
– En osaa vastata näin nopeasti. Tätä voisi kysyä huomenna virka-aikaan, niin ehtisimme miettiä asiaa.