Jopa 40 prosenttia muistisairauksista voidaan ehkäistä muuttamalla elintapoja, sanoo THL – Muistisairauksien ehkäisytutkimus jatkuu Seinäjoella

Muistisairauksien ehkäisytutkimus jatkuu Seinäjoella, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Kyseessä on Suomessa kehitetty Finger-ehkäisyohjelma, jolla pyritään vähentämään muistisairauksiin sairastuvien määrää. THL:n mukaan jopa 40 prosenttia muistisairauksista voidaan ehkäistä vaikuttamalla terveydellisiin riskitekijöihin.

Finger-elintapaohjelma perustuu selkeään ravitsemusohjaukseen, liikunta- ja muistiharjoitteluun sekä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden hallintaan. Tutkittavan osallistumista elintapaohjelmaan tuetaan käytännöllisillä ohjeilla, säännöllisellä motivoinnilla ja ryhmätoiminnalla.

Ohjelmaa tutkitaan ja sovelletaan yli 40 maassa.

Nyt syyskuussa Finger-seurantutkimukset ovat alkaneet Seinäjoella, Oulussa, Kuopiossa, Turussa ja Helsingissä.

Seurantatutkimukseen kutsutaan ne, jotka olivat mukana myös aiemmassa tutkimuksessa vuosina 2009–2014. Tutkimukseen kutsuttavat ihmiset ovat 70–90-vuotiaita.

Seurannalla selvitetään, mitä pitkäaikaisia vaikutuksia aiemmassa tutkimuksessa käytetty elintapaohjelma on tuonut ikääntyneiden terveyteen ja toimintakykyyn.

Suomessa arvioidaan olevan noin 200 000 muistisairauksia sairastavaa ihmistä.

Kommentoi










Luetuimmat paikallisuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Paikallisia