Kyläelokuvafestivaali seitsemättä kertaa Alajärvellä – teemana maaseudun vetovoimaisuuden edistäminen

ALAJÄRVI

Valtakunnallinen kyläelokuvafestivaali järjestetään seitsemättä kertaa Alajärven Luoma-aholla sunnuntaina 31. lokakuuta.

Kilpailun teemana oli maaseudun vetovoimaisuuden edistäminen. Elokuvan muoto oli vapaa ja huumori erityisen sallittua. Lyhytelokuva voi olla fiktio, dokumentti, musiikkivideo tai vaikka animaatio.

Kisaan saatiin vuonna 2020 määräaikaan mennessä kaikkiaan 20 maksimissaan kymmenen minuutin lyhytelokuvaa. Tuomaristo valitsi videoiden joukosta yhdeksän ehdokasta finaaliin.

Koska festivaalitilaisuus siirtyi vuodella koronapandemian vuoksi, tarjottiin yleisölle mahdollisuus äänestää suosikkejaan finalistien keskuudesta Aisaparin YouTube-kanavalla. Nyt päästään viimein myös jakamaan Vuoden kyläelokuva -pysti.

Päivä alkaa lastenohjelmalla kello 13. Riesa-Pellen esiintymisen jälkeen elokuvantekijä Pekka Pohjoispää kertoo muun muassa Muistoseurat-elokuvien tekemisestä. Paikalla on muitakin elokuvien tekoon osallistuneita.

Järvilakeuden kansalaisopiston elokuvasarja Muistoseurat on modernia maalaiskomediaa, joka koostuu neljästä elokuvasta, joita on kuvattu vanhan Härmänmaan ja Järviseudun alueella. Kyläelokuvafestivaaleilla näytetään myös ennennäkemätöntä materiaalia kulisseista.

Alustuksen jälkeen alkavat Valtakunnallisen kyläelokuvakilpailun finalistien esitykset ja Vuoden kyläelokuvan valinta.

Kommentoi










Luetuimmat paikallisuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Paikallisia