Lauantain koronaluvut: Etelä-Pohjanmaalla kaksi uutta tartuntaa, Pohjanmaalla kolme

Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä raportoitiin eilen kaksi uutta tartuntaa. Kahden viikon aikana maakunnassa on raportoitu 55 uutta tartuntaa. Koko epidemian aikana niitä on kirjattu 799. Ilmaantuvuusluku maakunnassa on nyt 28,5, kun eilen vastaava luku oli 28. Koronatestejä Etelä-Pohjanmaalla otettiin eilen 399. Yhteensä näytteitä on otettu 97 941.

Seinäjoen keskussairaalan ylilääkäri Matti Rekiaron mukaan koronanyrkki arvioi maanantaina, onko alueella syytä siirtyä kiihtymisvaiheeseen.

Lue lisää: Etelä-Pohjanmaalla yksi uusi koronakuolema – Rekiaro näkee perusteita sekä kiihtymisvaiheeseen siirtymisen että perustasolla pysymisen puolesta, nyrkki päättää asiasta maanantaina

Pohjanmaalla kolme tartuntaa

Vaasan sairaanhoitopiirin alueella sen sijaan raportoitiin vuorokauden aikana kolme uutta tartuntaa. Yhteensä pandemian aikana tartuntoja Pohjanmaalla on raportoitu nyt 2 377. Kahden viimeisimmän viikon ilmaantuvuusluku 100 000 henkilöä kohden on 31.

Näytteitä Pohjanmaalla otettiin eilen 274. Yhteensä koronatestejä on otettu 6 5017.

Kommentoi










Luetuimmat paikallisuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Paikallisia