Maanantain koronaluvut: Etelä-Pohjanmaalla kolme uutta koronatartuntaa, Pohjanmaalla kahdeksan

Etelä-Pohjanmaalla on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa, kerrotaan sairaanhoitopiirin sivuilla.

Tartuntoja on koko pandemian aikana todettu yhteensä 595.

Sairaalahoidossa on muutama potilas.

Maakunnassa on kahden viikon aikana todettu yhteensä 57 tartuntaa. Alueen ilmaantuvuusluku on 29,5 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Sunnuntaina otettiin 260 koronavirustestiä. Testejä on otettu kaikkiaan 77 799.

Pohjanmaalla kahdeksan tartuntaa

Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu kahdeksan uuttaa koronavirustartuntaa.

Tartuntoja on nyt yhteensä 1994.

Näytteitä otettiin eilen 207. Yhteensä koronanäytteitä on otettu 49 612.

Alueen kahden viime viikon ilmaantuvuusluku on 134 tartuntaa 100 000 henkilöä kohden.

Pohjanmaa siirtyi pandemian leviämisvaiheeseen 29. tammikuuta.

Kommentoi











Luetuimmat paikallisuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Paikallisia