Molemmissa maakunnissa useita uusia tartuntoja – Koko maassa ilmaantuvuusluku laski alle sadan

Perjantai ei tuonut pohjalaismaakuntien koronatilanteeseen merkittävää muutosta. Etelä-Pohjanmaa raportoi viidestä ja Pohjanmaa seitsemästä uudesta tartunnasta. Ilmaantuvuusluku pysyi Pohjanmaalla 38:ssa ja Etelä-Pohjanmaalla se se nousi 27,5:stä 28:aan.

Vaasan sairaanhoitopiirin alueella otettiin torstaina 223 koronanäytettä. Epidemian aikana maakunnassa on todettu yhteensä 2374 tartuntaa. Näytteitä on otettu kaikkiaan 64 743.

Etelä-Pohjanmaalla on todettu kahden viikon aikana 54 tartuntaa. Koko epidemian aikana niitä on kirjattu 797.

Koronanäytteitä EP:llä otettiin torstaina 404. Kaikkiaan näytteitä on otettu 97 620.

Valtakunnallisesti tartuntamäärät ovat laskussa

Koko maassa todettiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 380 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viikon aikana tartuntoja on ollut 5270.

Koko maan ilmaantuvuusluku eli tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti laski alle sadan. Se on tänään 95,1. Edeltävän kahden viikon eli pääsiäisen alla ilmaantuvuusluku oli 152,2.

Huonoin tautitilanne on ilmaantuvuusluvun perusteella Itä-Savossa (180,4), mutta Uudenmaan ilmaantuvuusluku on lähes yhtä korkea, 176,2. Siellä tilanne on kuitenkin mennyt viimeviikkoina parempaan suuntaan, vaikka pääkaupunkiseudun tartuntamäärät ovat edelleen muuta maata korkeampia.

Ilmaantuvuusluku on yli sadan myös Päijät-Hämeessä, Varsinais-Suomessa ja Kymenlaaksossa.

THL:n ylläpitämään tilastoon alueelliset luvut päivittyvät muutaman päivän viiveellä. THL:n koronakartan mukaan Etelä-Pohjanmaan ilmaantuvuusluku olisi 31,2 ja Pohjanmaan 29,5.

Kommentoi










Luetuimmat paikallisuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Paikallisia