Seinäjoen Terveystalo aloittaa koronaviruksen pikatestauksen

SEINÄJOKI

Seinäjoen Terveystalossa on otettu käyttöön pikatestaus koronaviruksen tunnistamiseen. Pikatestin tulos on saatavilla muutaman tunnin sisällä näytteenotosta.

– Erityisesti työyhteisöissä, joissa päivittäin tehdään lähityötä, on kriittistä saada nopeasti tieto flunssaoireiden aiheuttajasta, jotta koronavirustartunta voidaan joko sulkea pois tai minimoida mahdollisuus taudin leviämiselle työyhteisössä, kertoo Terveystalon aluejohtaja Titta Luoma-Kohtala tiedotteessa.

Koronapikatestiin tarvitaan aina lähete ja sen tulos varmistetaan PCRtutkimuksella. Pikatesti ei tunnista aivan alkuvaiheen koronainfektiota, minkä vuoksi pikatestipaketteihin sisältyy myös koronaviruksen osoitustutkimus.

– Flunssaklinikallamme asiointi on vilkastunut, mikä on ollut aivan odotettavissa, kun liikutaan kohti syksyä. Koronavirusinfektio ei ole suinkaan ainoa oireiden aiheuttaja, vaan liikkeellä on myös monia muita viruksia, joista osaa vastaan voimme myös suojautua

ennakkoon, muistuttaa vastaava työterveyslääkäri Kirsi Tuominen.

Kommentoi











Luetuimmat paikallisuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Paikallisia