Vaasalaisen Keskuskoulun oppilaalla on todettu koronatartunta.
Tartuntataudeista vastaava lääkäri on asettanut kyseisen luokan oppilaat ja aikuiset sekä muut mahdollisesti altistuneet karanteeniin, kerrotaan Vaasan kaupungin tiedotteessa.
Karanteenissa on yhteensä 43 oppilasta ja kahdeksan aikuista.
– Työ mahdollisten altistuneiden selvittämiseksi käynnistettiin välittömästi, kun tieto tartunnasta saatiin, kertoo koulutoimenjohtaja Kari Nummela.
Muiden Keskuskoulun oppilaiden koulunkäynti jatkuu normaalisti.
Tieto koronatartunnasta saatiin keskiviikkoiltana. Vt. rehtori Britt Kaskela-Nortamo kertoo, että altistuneiden oppilaiden koteihin ja koulun henkilökunnalle tiedotettiin heti asiasta.
– Tilanteeseen on suhtauduttu mielestäni rauhallisesti. Olemme tietenkin varovaisia, ja kotiin jäädään yhä matalalla kynnyksellä pienistäkin oireista, hän kertoo.
Kaskela-Nortamo on kiitollinen siitä, että vanhemmat ovat syksyllä pitäneet hyvin lapset kotona pientenkin flunssaoireiden ilmaantuessa.
Jotkut huolestuneet vanhemmat ovat ottaneet kouluun yhteyttä nyt paljastuneen koronatapauksen vuoksi. Kaskela-Nortamon tiedossa ei ole, että kukaan olisi kuitenkaan ilmoittanut lapsensa jäävän kotiin tartunnan pelossa.
– Osa vanhemmista on silti hyvinkin huolissaan, hän sanoo.
Karanteenin vaikutus koulutyöhön jää vähäiseksi, sillä ensi viikolla kouluissa alkaa syysloma. Siihen saakka karanteeniin asetetut lapset ovat etäopetuksessa.
Vaasan alakouluissa on aiemmin todettu koronavirustapaus myös Hietalahden koulussa.
Kello 15.41 juttuun lisätty vt. rehtori Britt Kaskela-Nortamon haastattelu
Janne Lehtonen

