Vaasan suomenkielisessä perusopetuksessa aloitetaan islamin uskonnon opetus

Arkistokuva: Arttu Laitala

VAASA

Vaasan suomenkielisessä perusopetuksessa aloitetaan islamin uskonnon opetus ensi viikosta (viikko 48) alkaen.

Vaasan kaupungin tiedotteen mukaan opetus aloitetaan niille oppilaille, joille tämä vastaa oppilaan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella hänen uskonnollista katsomustaan tai jotka kuuluvat kyseiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan. Opetusta annetaan huoltajien erillisestä pyynnöstä.

Islamin opetukselle peruskouluissa on ollut Vaasassa kysyntää. Lain mukaan oman uskonnon opetusta tulee järjestää, mikäli on vähintään kolmelle oppilasta, jotka eivät osallistu evankelis-luterilaiseen tai ortodoksiseen uskonnonopetukseen.

– Yhdeksän oppilaan huoltajilta on tullut syys-lokakuun aikana pyyntö järjestää islamin uskonnon opetusta Vaasan perusopetuksessa, kertoo aluerehtori Johanna Olsson tiedotteessa.

Opetus tapahtuu suomen kielellä ja noudattaa valtakunnallisia opetussuunnitelman perusteita islamin uskonnon opetuksesta. Opetus järjestetään Isolahden koululla, ja siihen on mahdollista ilmoittautua oman koulun rehtorin kautta.

Sakari Hällfors

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Mainos (sisältö jatkuu alla)

Mainos päättyy

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Saat tuoreimmat uutiset ja puheenaiheet suoraan sähköpostiisi

Tilaa uutiskirje