Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla Ähtärissä ensi sunnuntaina – juhlapäivänä ja teemaviikolla iloitaan luonnon antamasta voimasta

ÄHTÄRI

Valtakunnallista vanhustenpäivän pääjuhlaa vietetään tänä vuonna Ähtärissä.

Juhlapäivä on tuleva sunnuntai, kolmas lokakuuta. Juhlapäivän teemana on Luonto antaa voimaa – Naturen ger kraft.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii aiempien vuosien tapaan Vanhustenviikon suojelijana ja toimittaa tervehdyksensä pääjuhlaan Ähtäriin. Niinistön tervehdyksen lukee Vanhustyön keskusliiton talousjohtaja Christer Fallström.

Juhlapuheen pitää professori Kaisu Pitkälä Helsingin yliopistosta.

Pitkälä toimii Recetas-EU-hankkeen Suomen koordinaattorina. Hankkeessa tutkitaan luontoelämysten vaikuttavuutta ympärivuorokautisessa hoidossa asuvilla ikäihmisillä.

Juhlan ohjelmaan kuuluu muun muassa musiikki- ja tanssiesityksiä.

Juhlassa jaossa palkinto Vuoden vanhusteosta

Niin ikään juhlassa jaetaan Vuoden vanhusteko -palkinto.

Vanhustyön keskusliitto ja työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen hakevat vuosittain ehdokkaita Vuoden vanhusteko -palkinnon saajaksi. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa ja se myönnetään hyvälle vanhustyön teolle tai hankkeelle.

Palkinto jaetaan nyt neljännentoista kerran. Sen avulla halutaan tukea vanhustyön menetelmien kehittämistä ja nostaa vanhustyön arvostusta.

Vanhustenpäivän historia juontaa vuosikymmenien taa

Vanhustyön keskusliiton aloittamaa Vanhustenpäivää vietetään jo 68. kerran. Sitä seuraavaa viikko on ollut Vanhustenviikko vuodesta 1971 lähtien.

Vanhustenviikon kampanjallaan Vanhustyön keskusliitto kannustaa kuntia, seurakuntia ja yhteisöjä järjestämään tapahtumia ja toimintaa iäkkäille ihmisille ympäri Suomen.

Ähtärissä vietettävä juhla järjestetään paikallisille iäkkäille ihmisille ja heidän läheisilleen.

– Olemme iloisia ja ylpeitä, kun saamme olla isännöimässä Vanhustenpäivän valtakunnallista pääjuhlaa tänä vuonna. Ähtäri onkin oivallinen pitopaikka tapahtumalle, kun teemana on Luonto antaa voimaa. Täällä voimaannuttavat ja virkistävät luontoelämykset ovat kaikkien kaupunkilaisten ja matkailijoiden ulottuvilla, toteaa Ähtärin kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki.

Juhlaan osallistuvien määrää on jouduttu rajoittamaan, mutta se on nähtävissä suorana tv-lähetyksenä AlfaTV:ssä 3.10. alkaen 13 sekä jälkikäteen Permanto.fi-palvelusta.

Kommentoi










Luetuimmat paikallisuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa
Luetuimmat poliisiuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi




Luetuimmat urheilu
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi

Lisää Paikallisia