Huo­mat­ta­va yli­työ­mää­rä toi sakot isän­näl­le Ku­ri­kas­sa

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina kurikkalaisen lypsykarjatilan isännän työturvallisuusrikoksesta 20 päiväsakkoon.

Tuomioistuimessa käsiteltiin huomattavia ylityötuntimääriä, jotka työntekijälle oli kertynyt tilalla vuosien 2012 ja 2013 aikana.

Työaikalain mukaan ylityön vuotuinen enimmäismäärä on 250 tuntia. Työntekijälle oli kertynyt esimerkiksi vuoden 2013 tammikuun ja syyskuun välisenä aikana yli tuhat tuntia ylitöitä.

Tämä tarkoittaa, että ylityön sallittu vuotuinen enimmäismäärä oli yhdeksässä kuukaudessa ylittynyt yli 300 prosentilla.

Tuomioistuimessa päällimmäiseksi kysymykseksi nousi työntekijän tekemien työtuntien määrä ja työntekijän ilmoittamien työtuntien luotettavuus. Työntekijä oli itse pitänyt työtunneistaan päiväkirjaa, joihin myös syyte perustui, kun taas työnantajalla oli toinen näkemys tehdyistä työtunneista.

Työnantajan mukaan työntekijän työhön oli kuulunut ainoastaan lypsäminen ja siihen liittyvä lehmäryhmien haku lypsyasemalle sekä parren kolaaminen, minkä hoitamiseen olisi työnantajan mukaan riittänyt kahdeksan tuntia päivässä.

Työntekijän kanssa solmittuihin työsopimuksiin oli kirjattu työtehtäviksi kaikki karjanhoitoon liittyvät työt ja maatilan kaikki työt.

Käräjäoikeus katsoi työntekijän ja todistajan kertomusten perusteella tulleen selvitetyksi, että työtehtäviin oli työsopimuksiin kirjatun mukaisesti kuulunut paljon muutakin kuin lypsämistä. Käräjäoikeus katsoi, että työntekijän omia tarkkoja päiväkohtaisia merkintöjä oli pidettävä luotettavana selvityksenä. Merkintöjen luotettavuutta tuki käräjäoikeuden mielestä työntekijän itsensä sekä todistajan kertomus.

Käräjäoikeus totesi myös, että työturvallisuusrikoksesta rankaiseminen ei edellytä sitä, että työntekijän henki tai terveys olisi tosiasiassa vaarannettu.

Oikeus katsoi selvitetyksi, että ylityömäärää oli pidettävä niin suurena kuormittavuustekijänä ja työturvallisuutta vaarantavana seikkana, että työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistö täyttyi.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue muistuttaa, että työaikalaissa säädetyt vuotuisen ylityön enimmäismäärät ovat ehdottomia eikä niistä voi vapaasti sopia toisin. Työnantajalla on velvollisuus aktiivisesti valvoa työntekijän työtunteja ja puuttua tilanteeseen, jos työaikalain mukaiset ylityön enimmäismäärät uhkaavat ylittyä, kuten käräjäoikeuskin tuomiossaan totesi.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä