Neljä taiteilijaa suunnittelivat luovia keinoja ruokahävikin vähentämiseksi. Aeon Luxin (vas.) suunnitelmaan kuuluivat muun muassa kuulutukset ruokailuaikojen alkamisesta sekä kirjeen kirjoittaminen itselleen vuoden päähän. Tähän jaettiin valmiit kirjepohjat. Etualalla kirjepohjia jakamassa Vaasan yliopiston Arja Kuusisto.
Kuva: Jenni Latva
Luovat keinot auttoivat vähentämään lautashävikkiä Lapuan yläkoulussa.
– Aiemmissa koululla kokeilluissa hankkeissa aloitettiin systemaattinen lautashävikin mittaaminen, jonka vuoksi pystyimme vertailemaan hävikin määrän muutosta, Nahistuneet naatit – koulujen ruokahävikki pienemmäksi -hankkeen projektipäällikkö Ella Wilén kertoo.