Alko hyötyi koronasta – myynti kasvoi huimasti

HELSINKI

Alko kertoo myyneensä heinäkuussa juomia litroissa mitattuna lähes viisitoista prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Alkon mukaan myynti on kasvanut ravintoloita koskevien rajoitusten vuoksi. Asiaan on vaikuttanut myös se, että rajat ylittävä liikenne on pysäytetty.

Alko ennakoi, että ravintoloiden ja matkustamisen rajoitusten purkaminen vaikuttaa litramyyntiin tulevina kuukausina. Muutoksen suuruutta on yhtiön mukaan vielä vaikea arvioida.

Suhteellisesti eniten kasvoi roseeviinien myynti, joiden lisääntyi heinäkuussa 26 prosenttia vuoden takaisesta. Kuohuviinien myynti lisääntyi 20 prosenttia, punaviinien 18 prosenttia ja valkoviinien 17 prosenttia.

Alkon mukaan myös alkoholittomien juomien myynti kasvoi reippaasti. Heinäkuussa alkoholittomien tuotteiden myynti kasvoi 17 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa