Finanssivalvonta pitää asuntoluottojen lainakaton 85 prosentissa – koronapandemia varjostaa yhä kansainvälisen talouden kehitystä

HELSINKI

Finanssivalvonta (Fiva) pitää muiden kuin ensiasunnon hankintaa varten otettujen uusien asuntoluottojen lainakaton 85 prosentissa. Fiva alensi lainakattoa kesäkuussa viidellä prosenttiyksiköllä koronapandemiaa edeltäneelle tasolle 85 prosenttiin.

–  Vaikka Suomen talouden näkymät ovat suotuisat, koronapandemia varjostaa yhä kansainvälisen talouden kehitystä ja pitää siten yllä rahoitusjärjestelmään kohdistuvaa epävarmuutta, Fivan johtokunnan puheenjohtaja Marja Nykänen sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa kotitalouksien korkea velkaantuneisuus on rakenteellinen huoli, jota suurten ja tavanomaista pidempien asuntolainojen yleistyminen pandemian aikana on edelleen voimistanut.

Pandemian aikana kotitalouksien velkaantuneisuutta on kasvattanut erityisesti asuntoluottojen kasvu.

Fiva kehottaa lainanantajia arvioimaan lainanhakijoiden maksukyvyn huolellisesti ja noudattamaan pidättyvyyttä lainanhakijan tuloihin nähden suurten ja takaisinmaksuajaltaan tavanomaista pidempien lainojen myöntämisessä.

Kommentoi










Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa








  • Uutiset
  • Urheilu