Ilkka-Yhtymän yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut lomautuksista ovat päättyneet.
Yt-neuvottelut aloitettiin koronavirustilanteen vuoksi 25. maaliskuuta.
Neuvottelujen jälkeen työnantaja on tehnyt päätöksen, että enintään 90 päivän lomautukset ajalla 9.4.–7.7.2020 kohdistuvat noin 120 henkilöön. Lomautukset kohdistuvat niihin tehtäviin, joissa tarjolla olevat työt vähenevät tai ovat vähentyneet.
– Työnantajan päätöksissä on myös huomioitu liiketoiminnan jatkuvuus, kehitystyön jatkuminen ja henkilöstömme hyvinvointi näissä täysin poikkeuksellisissa olosuhteissa, yhtiö tiedottaa.
Lomautusten kesto vaihtelee eri toiminnoissa ja työtehtävissä. Lomautusten laajuutta ja lomautettavien määrää voidaan muuttaa, mikäli koronavirusepidemian arvioidut vaikutukset liiketoimintaan kasvavat tai jäävät nyt arvioitua pienemmiksi.
Osa lomautuksista voidaan korvata muilla yhdessä henkilöstön kanssa haettavilla työaikaan liittyvillä ratkaisuilla.
Neuvottelut koskivat Ilkka-Yhtymä Oyj:n, I-Mediat Oy:n, I-print Oy:n ja Liana Technologies Oy:n tytäryhtiö Koodiviidakko Oy:n henkilöstöä.
Neuvottelujen piirissä oli noin 370 henkilöä.