Kone onnistui parantamaan tulostaan – etenkin Kiina kehittyi vahvasti

HELSINKI

Hissivalmistaja Kone onnistui kasvattamaan tulostaan heinä–syyskuussa, vaikka koronapandemian aiheuttama epävarmuus laski uuslaitemarkkinan kysyntää useimmilla alueilla. Huoltomarkkina oli melko vakaa maailmanlaajuisesti.

Koneen oikaistu liikevoitto nousi heinä-syyskuussa 339,8 miljoonaan euroon, kun se vuotta aiemmin oli 321,9 miljoonaa. Liikevaihto vertailukelpoisin valuuttakurssein kasvoi 4,9 prosenttia.

Koneen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth kuvailee kolmannen vuosineljänneksen tulosta kokonaisuudessaan vahvaksi mutta sanoo, että kehitys vaihteli alueittain ja liiketoiminnoittain.

–  Kiina kehittyi erittäin vahvasti sekä liikevaihdon että tilausten osalta, hän sanoo tiedotteessa.

Muualla maailmassa tilanne parani edellisestä vuosineljänneksestä, mutta koronapandemia vaikutti edelleen ja epävarmuus kasvoi jälleen vuosineljänneksen loppua kohti.

Kone odottaa hyvää tulosta koko vuodelta vallitsevasta epävarmuudesta huolimatta.

–  Tämä vuosi on tuonut eteemme runsaasti haasteita, mutta liiketoimintanäkymämme vuodelle 2020 ovat tällä hetkellä paremmat kuin mitä odotimme vuosineljännes sitten, Ehrnrooth toteaa.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa