Merkel lupailee päätöstä Lufthansan pelastamisesta "pian"

BERLIINI

Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan päätös lentojätti Lufthansan pelastuspaketista voi tulla pian. Maan hallitus ja koronakriisistä kärsinyt yhtiö ovat keskustelleet asiasta viikkojen ajan.

Merkel sanoi keskiviikkona Berliinissä, että päätöstä voidaan odottaa pian, mutta sen pitää valmistua ensin. Hän ei suostunut kommentoimaan väitettä, jonka mukaan Saksa oli tehnyt uuden tarjouksen Lufthansan johdolle.

Der Spiegel -lehden mukaan Saksan hallitus on tarjonnut yhtiölle yhdeksän miljardin euron tukea, jonka vastineeksi valtio saisi neljänneksen omistusosuuden yhtiöstä sekä kaksi paikkaa sen hallintoneuvostosta. Myöskään Lufthansa ei ole kommentoinut mediatietoa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kysymys valtion edustuksesta yhtiössä on jakanut Saksan hallitusta. Merkelin edustamissa kristillisdemokraateissa asiaa on vastustettu, mutta sosiaalidemokraateissa kannatettu. SPD toivoo voivansa vaikuttaa mahdollisiin irtisanomisiin sekä ympäristötavoitteisiin.

Lufthansan ja valtion välisten neuvotteluiden olemassaolo vahvistettiin kaksi viikkoa sitten. Talousministeri Peter Altmaier sanoi tuolloin, että Lufthansa on osa Saksan elinkeinoelämän "perintöhopeita" ja ettei hallitus aio sallia arvokkaiden saksalaisyhtiöiden päätyvän koronakriisin takia alennusmyyntiin.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi