Meyer Turun telakka suljetaan kolmeksi viikoksi jouluna – tiedossa myös lomautuksia

HELSINKI

Meyer Turun telakka suljetaan joulun tienoolla kolmeksi viikoksi. Sulkeminen toteutetaan lomautuksina, lomina sekä muina vapaajärjestelyinä, yhtiöstä kerrotaan.

Koronakriisi on muuttanut risteilymarkkinoita ja laivanrakennusteollisuutta dramaattisesti. Joulunajan sulkemisella haetaan säästöjä.

Meyer Turku sai venytettyä tilauskirjaa vuoteen 2026, mistä seurasi, että vuosittainen tuotantomäärä laskee.

–  Siitä johtuen tuotantoaikataulut vähän muuttuivat. Siellä on hiljaisempaa hetkeä joulun ympärillä, kertoi telakan viestintäpäällikkö Tapani Mylly STT:lle.

Huhtikuussa Meyer Turku ilmoitti neuvottelevansa asiakkaidensa kanssa tilauskirjan venyttämisestä vuodesta 2025 eteenpäin. Tarkoitus on jaksottaa työt tasaisemmin vuosille 2025 ja 2026.

–  Asiakkaiden markkinatilanne on niin vaikea koronasta johtuen tällä hetkellä, että ei ole odotettavissa uusia laivatilauksia useaan vuoteen, Mylly sanoi.

Joulunajan sulkeminen koskee lähestulkoon koko henkilöstöä. Sillä on vaikutuksensa myös telakan verkostoyrityksille.

Myllyn mukaan telakka-alueella on päivittäin töissä noin 5  000 työntekijää. Suora työllistämisvaikutus on noin 9  000 henkilöä.

Meyer Turku kertoi elokuussa irtisanovansa 166 henkilöä.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa








  • Uutiset
  • Urheilu