Myynti pysähtynyt kokonaan kahdeksalla prosentilla yrityksistä

HELSINKI

Maksuvaikeuksia on ollut jopa neljänneksellä yrityksiä jo koronakriisin alkuvaiheessa, ilmenee Suomen Yrittäjien selvityksestä. Noin kolmannes työnantajayrityksistä on jo käynnistänyt lomautukset.

Myynti on pysähtynyt kokonaan kahdeksalla prosentilla yrityksistä koronakriisin takia. 19 prosentilla myynti on pudonnut yli 50 prosenttia.

Yli kolmanneksella myynti ei ole vähentynyt ollenkaan. Lopuilla myynti on supistunut jonkin verran.

Suomen Yrittäjien mukaan virus vaikuttaa suurella voimalla Suomessa toimiviin yrityksiin. Vaikutukset ovat suurimpia kaupassa ja palveluissa, mutta suuria muuallakin. Lisäksi kyselystä ilmenee, että kriisi vaikuttaa kaikkialla Suomessa samankaltaisella voimalla.

Kysely on tehty kriisin alkukiihdytyksessä. Tiedot kerättiin 18.–24. maaliskuuta.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi