Nokia: 5g-teknologia voi lisätä maailman bruttokansantuotetta kahdeksan biljoonaa dollaria vuoteen 2030 mennessä

HELSINKI

5g-teknologiaa hyödyntävillä yrityksillä on mahdollisuuksia kasvattaa maailman bruttokansantuotetta jopa kahdeksan biljoonaa dollaria vuoteen 2030 mennessä, ilmenee Nokian kansainvälisestä tutkimuksesta.

–  Pysyäkseen kilpailukykyisinä yritysten on aloitettava 5g:n hyödyntämisen tehostettu suunnittelu ja innovaatiotyö nyt, sillä aikaa ei ole hukattavana, sanoo Nokian strategiajohtaja Gabriela Styf Sjöman.

5g-verkkoja valmistavan Nokian tutkimuksessa vertailtiin kahdeksaa maata. Mukana olivat Suomi, Saksa, Britannia, Yhdysvallat, Japani, Etelä-Korea, Australia ja Saudi-Arabia. Vertailun mukaan Eurooppa on jäljessä Yhdysvaltoihin ja Aasiaan verrattuna.

Yhdysvalloissa jo 45 prosenttia yrityksistä arvioi tekevänsä 5g-investointeja vuoden sisällä. Suomessa vastaava luku on 29 prosenttia. Suomessa kuitenkin 11 prosenttia yrityksistä kertoi jo investoivansa 5g-teknologiaan.

Neljännes suomalaisyrityksistä pelkää menettävänsä kilpailuetuaan, elleivät ne investoi 5g:hen seuraavien kolmen vuoden aikana. 13 prosenttia ei näe mitään yhteyttä 5g:n ja yrityksen menestyksen välillä.

Vaikka yritysten investoinnit 5g:hen ovat kansainvälisesti vahvassa kasvussa, 5g:n täydestä potentiaalista on tutkimuksen mukaan hyödynnetty monissa yrityksissä vasta murto-osa.

–  On monia organisaatioita, jotka eivät ymmärrä 5g:tä, Sjöman sanoo.

Hän painottaa, että tulevaisuuden kaupungit, sairaalat ja tehtaat ovat riippuvaisia 5g:stä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista siirtää, käsitellä ja tallentaa suuria määriä dataa.

Korona kasvattaa 5g:n mahdollisuuksia

Raportin mukaan koronapandemia kasvattaa 5g:n mahdollisuuksia ja nopeuttaa digitalisaatiota erityisesti digitalisaation jälkijunassa tulevilla toimialoilla.

–  Yhteiskunnan suurimpiin haasteisiin ilmastonmuutoksesta koronapandemiaan voidaan vastata tehokkaammin hyödyntämällä 5g:tä laajasti, Sjöman tähdentää.

Koronaviruksen seurauksena yli kolmannes suomalaisyrityksistä on vauhdittanut digitaalisia panostuksiaan. Sjömanin mukaan 5g:n hyödyntäminen vaihtelee toimialoittain. Eniten 5g:tä hyödynnetään terveydenhoidossa ja vähiten muulla julkisella sektorilla.

Lähes kolmannes vastaajista pitää laitteiden saatavuutta suurimpana esteenä 5g:n käyttöönotossa. Muita suuria esteitä ovat 5g:n suuret kustannukset ja se, että 5g ei ole päällimmäinen asia juuri nyt.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa








  • Uutiset
  • Urheilu