Nuoret aikuiset laittavat nyt rahaa sukanvarteen – OP:n mukaan nuorten aikuisten talletukset kasvaneet tuplavauhtia verrattuna muihin ikäryhmiin

HELSINKI

OP:n asiakkaista alle 30-vuotiaiden talletukset ovat viime vuosina kasvaneet yli kaksi kertaa nopeammin kuin muilla ikäryhmillä, kertoo OP tiedotteessa.

Lisäksi ikäryhmässä arvo-osuustilien määrä on moninkertaistunut. Taustalla vaikuttaa säästämisen ja sijoittamisen lisääntynyt suosio.

18–29-vuotiaiden talletukset ovat kasvaneet vuodesta 2017 noin 79 prosenttia, kun muilla ikäryhmillä kasvua on ollut samana aikana keskimäärin 34 prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi OP:n asiakasdatasta, jossa on mukana noin 2,6 miljoonan ihmisen talletukset.

OP:n varallisuudenhoitoasiakkaiden johtaja Kai Kalajainen sanoo, että nuorten talletusten kokonaismäärä on kuitenkin edelleen huomattavasti alhaisempi kuin vanhemmilla ikäryhmillä.

–  Työelämään tuleva sukupolvi näyttää kuitenkin varautuvan tulevaisuuteen huomattavasti aiempia sukupolvia varhaisemmin, hän sanoo.

Kommentoi










Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa








  • Uutiset
  • Urheilu