OP-ryhmän tulos heikkeni heinä–syyskuussa – sijoitustoiminnan tuotot laskivat

HELSINKI

OP-ryhmän tulos heikkeni heinä–syyskuussa 239 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 280 miljoonasta eurosta.

Tulosta heikensivät erityisesti sijoitustoiminnan tuottojen lasku ja saamisten arvonalentumisten kasvu, joiden OP-ryhmä arvioi vaikuttavan myös loppuvuoden näkymiin. Taustalla on koronaviruspandemian aiheuttama poikkeuksellinen epävarmuus.

Vähittäispankin tulos putosi heinä-syyskuussa 72 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajankohdan 99 miljoonasta ja vakuutustoiminnan tulos 65 miljoonaan viimevuotisesta 86 miljoonasta.

Sen sijaan yrityspankin tulos nousi 118 miljoonaan viime vuoden heinä–syyskuun 92 miljoonasta.

OP-ryhmän tammi–syyskuun tulos ennen veroja putosi 526 miljoonaan euroon viime vuoden vastaavan ajan 676 miljoonasta. Tämän vuoden tuloksen ennen veroja arvioidaan jäävän pienemmäksi kuin viime vuoden tuloksen.

"Epävarmuus on yhä suurta"

OP-ryhmä arvioi, että jos koronaviruspandemia pysyy kohtuullisesti hallinnassa, talous jatkaa vähitellen elpymistään. Näkymät ovat kuitenkin yhä epävarmat niin koti- kuin vientimarkkinoilla.

–  Pahimmat pelot Suomen talouden romahduksesta eivät toteutuneet alkuvuonna, ja talous on alkanut palautua kevään jyrkästä pudotuksesta. Suomen talouden elpyminen kriisiä edeltävälle tasolle vie silti pitkään. Koronavirustartunnat ovat jälleen viime viikkoina lisääntyneet, ja epävarmuus on yhä suurta, sanoo pääjohtaja Timo Ritakallio OP-ryhmän tiedotteessa.

OP-ryhmä arvioi, että pandemiakehityksen äkillinen paheneminen vaikuttaisi siihen paitsi rahoitus- ja sijoitusmarkkinoiden epävarmuutena, myös muun muassa sitä kautta, että asiakkaiden vaikeuksien lisääntyminen kasvattaisi luottoriskiä sekä vähentäisi palveluiden kysyntää.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa