Privanet Capital Marketsille seuraamusmaksu – syynä virheelliset tiedot Lapis-yhtiöistä

HELSINKI

Finanssivalvonta on määrännyt sijoituspalveluyritys Privanet Capital Marketsille 450  000 euron seuraamusmaksun ja antanut julkisen varoituksen. Syynä ovat useat rikkomukset ja laiminlyönnit arvopaperimarkkinalain ja sijoituspalvelulain noudattamisessa.

Finanssivalvonta kertoo tiedotteessaan, että Privanet on antanut useita totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja markkinoidessaan ja myydessään Lapis-yhtiöiden osakkeita ja velkasitoumuksia. Tiedot ovat koskeneet muun muassa Lapis-yhtiöiden taloudellista asemaa ja keskeisiä riskejä.

Tiedot ovat olleet olennaisia ja omiaan vaikuttamaan asiakkaiden sijoituspäätökseen. Privanet ei ole oikaissut tai täydentänyt totuudenvastaisiksi ja harhaanjohtaviksi tietämiään tietoja.

Lapis-yhtiöihin kuuluvat Lapis Rakennus Holding ja Lapis Rakennus.

Myös käräjäoikeudessa kanne vireillä

Johtava neuvonantaja Sonja Lohse Finanssivalvonnasta sanoo, että kokonaiskuvaa sijoittajille mahdollisesti aiheutuneista vahingoista ei ole ollut mahdollista selvittää. Se tiedetään kuitenkin, että yhtiö on myynyt Lapis Rakennus Holdingin osakkeita noin sadalle sijoittajalle noin 3,4 miljoonalla eurolla. Osakkeet on myyty vuosina 2015 ja 2016.

Lohsen mukaan käräjäoikeudessa on vireillä velkasitoumuksia koskeva yli kahden miljoonan euron vahingonkorvauskanne.

–  Osa Finanssivalvonnan näytöstä perustuu sijoittajien haastehakemuksista saatuihin tietoihin, hän sanoo STT:lle.

Finanssivalvonnan päätöstä voi pitää merkittävänä.

–  Pihvi on se, että tämäntyyppistä toimintaa, jossa annetaan harhaanjohtavaa ja totuuden vastaista tietoa arvopaperi- ja velkainstrumenttien myynnin yhteydessä, alkaa olla siitä vakavimmasta päästä, Lohse sanoo.

Privanet kulki aiemmin nimellä Navi Group, ja Navi Group on saanut Finanssivalvonnalta seuraamusmaksun seitsemän vuotta sitten.

–  Syynä oli lähinnä silloin eturistiriitojen huono hoitaminen yhtiössä, Lohse sanoo.

Finanssivalvonnan tänään antama päätös ei ole lainvoimainen. Privanetillä on oikeus valittaa päätöksestä 30 päivän kuluessa. Privanet kertoo tiedotteessaan harkitsevansa mahdollisia jatkotoimia.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa