Ruotsalainen Alfa Laval ostamassa Metson ja Outotecin yhdistymisen ulkopuolelle jääneen Neleksen – kaupan arvo on 1,7 miljardia euroa

HELSINKI

Ruotsalainen Alfa Laval on tehnyt tarjouksen Neleksestä, joka syntyi tämän kuun alussa Metson ja Outotecin yhdistyttyä. Kaupan arvo on 1,7 miljardia euroa.

Alfa Lavalin mukaan kauppa vahvistaa sen asemaa teollisessa virtauksensäädössä, jonka yhtiö on tunnistanut keskeiseksi kasvualueeksi. Nelekseen jäivät Metson venttiililiiketoiminnot.

–  Ehdotetulla yrityskaupalla on vahva teollinen logiikka. Liiketoimintamme täydentävät toisiaan hyvin, ja niillä on vain vähän päällekkäisiä toimintoja, arvioi Alfa Lavalin toimitus- ja pääjohtaja Tom Erixon tiedotteessa.

Hänen mukaansa Alfa Lavalilla on resursseja investoida Nelekseen ja tukea sen kehitystä tulevina vuosina.

Neleksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Moisio sanoo, että Neles ja Alfa Laval edustavat parasta pohjoismaista insinööritaitoa. Molemmat yhtiöt ovat asiantuntijoita aloillaan ja tavoittavat asiakkaita maailmanlaajuisesti.

–  Neles hyötyy Alfa Lavalin laajasta toimiala-asiantuntemuksesta ja maailmanlaajuisesta sijoittumisesta, kun se edelleen kasvattaa markkinoidensa kattavuutta, Moisio kertoo.

Hallitus suosittelee yksimielisesti

Neleksen hallituksen jäsenet, jotka osallistuivat päätöksentekoon, ovat yksimielisesti päättäneet suositella yhtiön osakkeenomistajille ostotarjouksen hyväksymistä.

Tarjousvastike on 11,50 euroa käteisenä jokaista Neleksen liikkeelle laskettua ja ulkona olevaa osaketta kohden. Tarjousajan odotetaan päättyvän arviolta 22. lokakuuta.

Alfa Laval tarjoaa maailmanlaajuisesti lämmönsiirto-, erottelu- ja nesteidenkäsittelyteknologioihin pohjautuvia tuotteita. Yhtiö toimii lähes sadassa maassa, ja työntekijöitä sillä on yli 17  000.

Neleksen asiakkaat toimivat öljyn- ja kaasunjalostusteollisuuden, sellu-, paperi- ja biotuoteteollisuuden, kemianteollisuuden sekä muiden prosessiteollisuuksien aloilla. Yhtiöllä on tällä hetkellä noin 2  900 työntekijää yli 40 maassa.

Ei vaikutusta työntekijöiden ase maan

Neleksen liiketoiminta jatkuu osana Alfa Laval -konsernia. Ostotarjouksen toteuttamisella ei odoteta olevan merkittäviä välittömiä vaikutuksia Neleksen liiketoimintaan tai varoihin, sen johdon tai työntekijöiden asemaan eikä sen toimipaikkojen sijaintiin.

–  Omistajana Alfa Laval olisi sitoutunut Neleksen strategiaan ja liiketoimintasuunnitelmaan tarjoten samalla tehokkaan alustan tulevan kasvun mahdollistamiseksi. Yhtiöt sopivat toisilleen lähes täydellisesti, Erixon painottaa.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa