Sanoman tulos heikkeni vain hiukan koronakeväänä

HELSINKI

Mediakonserni Sanoman operatiivinen liikevoitto laski huhti–kesäkuussa 54 miljoonaan euroon viime vuoden 60 miljoonasta eurosta. Liikevaihto putosi 246 miljoonaan euroon viime vuoden 260 miljoonasta.

Toimitusjohtaja Susan Duinhovenin mukaan Sanoman alkuvuosi oli hyvä koronaviruspandemiasta huolimatta. Yhtiö arvioi, että pandemialla tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia sen liiketoimintaan tänä vuonna, vaikka konsernin tasapainoinen liiketoimintaportfolio lieventääkin sen vaikutuksia jonkin verran.

Viime vuonna toteutuneiden oppimateriaaliliiketoiminnan yritysostojen sekä Media Netherlandsin ja Suomen luokiteltujen ilmoitusten liiketoiminnan Oikotien myyntien jälkeen valtaosa konsernin operatiivisesta tuloksesta tulee tänä vuonna oppimateriaalien Learning-liiketoiminnasta.

Oppimateriaaliliiketoiminnan liikevaihtoon ja kannattavuuteen pandemialla ei odoteta olevan merkittävää vaikutusta. Sen sijaan Sanoma arvioi, että koronaviruspandemialla tulee olemaan merkittävä vaikutus Suomen medialiiketoiminnan mainonnan ja markkinoinnin koko vuoden liikevaihtoon ja kannattavuuteen.

–  Vaikutuksen koko riippuu kriisin kestosta ja kriisin jälkeisen elpymisen nopeudesta sekä pandemian mahdollisesta toisesta aallosta ja sen vaikutuksista kuluttajien ja mainostajien luottamukseen ja käyttäytymiseen, Sanoma kirjoittaa osavuosikatsauksessaan.

Sanoma on STT:n suurin omistaja.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi