Unilever vetää mainokset Facebookista vihapuheen takia

SAN FRANCISCO/HAAG

Kuluttajatuotejätti Unilever vetää Yhdysvalloissa mainontansa pois Facebookista, Twitteristä ja Instagramista ainakin vuoden loppuun asti. Brittiläis-hollantilainen yhtiö ilmoitti perjantaina, että sosiaalisen median palveluissa levitetään presidentinvaalien edellä liian paljon vihapuhetta ja vastakkainasettelua kärjistäviä viestejä.

Unileverin mukaan mainostaminen näissä palveluissa ei tuota lisäarvoa ihmisille tai yhteiskunnalle. Facebook menetti aiemmin myös teleoperaattori Verizonin mainonnan. Lisäksi monet muut pienemmät mainostajat ovat ilmoittaneet luopuvansa Facebook-mainonnasta, koska yhtiö on ollut vastahakoinen puuttumaan vihapuheen levittämiseen.

Kritiikki Facebookia vastaan on yltynyt viime aikoina, koska yhtiö ei poistanut presidentti Donald Trumpin väkivaltaan yllyttävää postausta palvelusta, kertoo muun muassa Financial Times.

Facebookin pörssikurssi lähti Unileverin päätöksen julkistamisen jälkeen yli seitsemän prosentin laskuun.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi