Valmet ostaa paperiteollisuuden palveluyrityksen Puolasta

HELSINKI

Konepajayhtiö Valmet ostaa paperiteollisuudelle teknologiaa ja palveluita toimittavan puolalaisen PMP Groupin. Yrityskaupan velaton arvo on 64 miljoonaa euroa, minkä lisäksi osapuolet ovat sopineet ehdollisesta ja rajoitetusta lisäkauppahinnasta, Valmet kertoi perjantaina.

PMP  Group toimittaa prosessiteknologiaa ja palveluita pehmopaperi-, kartonki- ja paperikoneille eri puolilla maailmaa. Yhtiö keskittyy pieniin ja keskikokoisiin pehmopaperikoneisiin sekä kartonki- ja paperikoneiden uusintoihin.

PMP  Groupilla on noin 650 työntekijää, joista suurin osa Puolassa. Yhtiön liikevaihto tilikaudella 2019 oli noin 70 miljoonaa euroa. Valmetin liikevaihto viime vuonna oli runsaat 3,5 miljardia euroa.

Yrityskaupan arvioidaan toteutuvan aikaisintaan lokakuun alussa.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa








  • Uutiset
  • Urheilu