Aasian ja Tyynenmeren alueelle syntyi iso vapaakauppasopimus, joka lisää Kiinan vaikutusvaltaa ja voi pakottaa Bidenin reagoimaan

HANOI, HELSINKI

Viisitoista Aasian ja Tyynenmeren alueen valtiota allekirjoittivat sunnuntaina merkittävän alueellisen vapaakauppasopimuksen, jota pidetään voittona Kiinalle.

RCEP-kauppasopimus on bruttokansantuotteella mitattuna maailman suurin. Sopimuksen piiriin kuuluu noin kolmannes maailmantaloudesta ja yli kaksi miljardia ihmistä.

Vuodesta 2012 saakka neuvotellun sopimuksen tarkoituksena on alentaa tulleja ja avata palvelusektorin kauppaa allekirjoittajamaiden välillä.

Kauppapolitiikan asiantuntija Saila Turtiainen Elinkeinoelämän keskusliitosta (EK) pitää RCEP-sopimusta myönteisenä merkkinä siitä, että kaupan vapauttaminen etenee yhä, vaikka protektionismin uhka ja suurvaltojen väliset jännitteet ovat kasvaneet.

–  Se on kannustava signaali siitä, että edelleen on maita, joiden kanssa EU:kin varmasti kykenee liikkumaan eteenpäin, Turtiainen sanoo STT:lle.

EU:lle painetta edetä neuvotteluissa

Turtiaisen mukaan RCEP-sopimuksesta hyötyvät erityisesti ne suomalaisyritykset, jotka valmistavat ja vievät tuotteita sopimukseen kuuluvalla alueella Aasiassa.

Kääntöpuolena on, että esimerkiksi Japanissa toimivat yritykset pääsevät Kiinan markkinoille helpommin kuin Suomessa ja muissa EU-maissa toimivat yritykset.

Turtiaisen mukaan tämä lisää EU:lle painetta edetä omissa kauppaneuvotteluissaan.

–  Tarvittaisiin uusia sopimuksia, jotta päästäisiin kilpailemaan yhtä hyvillä ehdoilla kuin RCEP-maat.

EU onkin Turtiaisen mukaan saanut tuloksia aikaan kauppaneuvotteluissaan. Viime vuonna EU sai voimaan vapaakauppasopimukset Japanin ja Singaporen kanssa. Tämän vuoden kesällä tuli voimaan kauppasopimus Vietnamin kanssa.

Turtiainen kertoo EU:n vapaakauppasopimusten olevan kunnianhimoisempia kuin nyt solmittu RCEP-sopimus.

–  Tämä RCEP on enemmän pintaraapaisu, joka ei yritäkään vapauttaa kauppaa kokonaisuudessaan tai mene kovin pitkälle sääntöjen kehittämisessä. Mutta totta kai se selkeästi lisää näiden maiden keskinäistä taloudellista integraatiota.

RCEP:n allekirjoittivat Kiina, Japani, Etelä-Korea, Australia ja Uusi-Seelanti sekä kymmenen Kaakkois-Aasian maata. Sopimus olisi ollut vieläkin suurempi, ellei halpojen kiinalaistuotteiden vyöryä pelännyt Intia olisi jättäytynyt pois neuvotteluista viime vuonna.

Biden joutuu pohtimaan kauppapolitiikkaa

Moni allekirjoittanut maa toivoo uuden kauppasopimuksen tuovan helpotusta koronaviruksen aiheuttamaan akuuttiin talouskriisiin.

Sopimuksen katsotaan myös lisäävän Kiinan vaikutusvaltaa Aasian ja Tyynenmeren alueella.

–  Tämä on Kiinalle ehdottomasti jonkinnäköinen sulka hattuun, EK:n Turtiainen sanoo.

–  Tämä lisää Kiinan kauppaa naapurimaiden kanssa, ja taloudellinen yhteistyö tiivistyy. Näiden maiden riippuvuus myös Kiinan talouden menestyksestä kasvaa. Kun taloudellinen yhteistyö kasvaa, se voi viedä eteenpäin yhteistyötä muillakin alueilla.

Turtiainen arvioi, että Yhdysvaltojen kannalta tilanne on ongelmallisempi kuin EU:n näkökulmasta. Turtiaisen mukaan uusi RCEP-sopimus luo Yhdysvaltojen tulevalle presidentille Joe Bidenille painetta edetä kauppapolitiikassa ja miettiä, miten Yhdysvaltojen asemaa Aasiassa saisi vahvistettua.

–  Kiina siinä nyt onnistui, ja on kysymysmerkki, mitä Yhdysvallat aikoo tehdä.

------

Lähteenä myös AFP.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Uusimmat talousuutiset
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa