Energiaturpeen kysyntä laskee rajusti – Vapon yt-neuvottelujen arvioidaan johtavan jopa 25 henkilötyövuoden vähentymiseen

HELSINKI

Energiaturpeen kysyntä on rajussa laskussa, ja valtion energiayhtiö Vapo-konserni käynnistää Suomessa säästöohjelman. Tavoitteena on yhteensä 25 miljoonan euron säästöt 2–3 vuoden aikana Suomen energiaturpeen tuotanto-organisaatiossa, polttoaineliiketoiminnassa ja konsernin tukitoiminnoissa.

Konserni aloittaa säästötavoitteeseen pääsemiseksi yhteistoimintaneuvottelut. Neuvottelujen arvioidaan johtavan enimmillään 25 henkilötyövuoden vähentymiseen. Neuvottelujen piirissä on yhteensä 182 työntekijää.

Neuvottelut alkavat 23. marraskuuta ja niiden arvioidaan kestävän ensi vuoden puolelle.

Vapo-konserni kertoo tekevänsä arviolta 102 miljoonan euron alaskirjauksen. Merkittävin syy alaskirjaukseen johtuu Suomessa energiaturpeen ennakoitua voimakkaammasta kysynnän laskusta. Alaskirjauksesta 80 miljoonaa euroa kohdistuu tuotantoalueiden sulkemiseen.

"Turpeen energiakäyttö päättyy Suomessa 2030-luvulla"

Viime vuonna Vapon energiaturpeen kysyntä Suomessa laski 20 prosenttia edellisvuodesta. Konserni kertoo tiedotteessa, että kuluvan vuoden aikana lasku on jatkunut samantasoisena ja ennusteiden mukaan se jatkuu edelleen.

Yhtiön mukaan vuonna 2019 Vapo tuotti Suomessa energiaturvetta yli 300 tuotantoalueella, tänä vuonna runsaalla 150 tuotantoalueella ja ensi vuonna tuotannossa on suunnitelman mukaan vajaat 50 energiaturpeen tuotantoaluetta.

Vapon toimitusjohtaja Vesa Tempakka uskoo, että turpeen energiakäyttö päättyy Suomessa 2030-luvulla.

–  Käytön päättyminen riippuu siitä, että miten turve nähdään huoltovarmuuspolttoaineena ja kuinka nopeasti energiayhtiöt pystyvät investoimaan siten, että he eivät käyttäisi energiaturvetta, hän sanoo STT:lle.

Kun turpeen energiakäyttö loppuu, turve jää todennäköisesti huoltovarmuuspolttoaineeksi.

Hallitusohjelmaan on kirjattu tavoite, että energiaturpeen käyttö laskee puoleen vuoteen 2030 mennessä. Tavoite on kuitenkin täyttymässä jo ennen sitä. Tammikuussa Vapo arvioi, että energiaturpeen kysyntä tulee puolittumaan vuoteen 2025 mennessä. Budjettiriihen jälkeen Vapo arvioi, että energiaturpeen kysyntä on vuonna 2025 noin kolmannes siitä, mikä se oli vuonna 2019.

Hallitus päätti budjettiriihessä kaksinkertaistaa turpeen energiaverotuksen ja ottaa käyttöön turpeen lattiahintamekanismin.

–  Se on nopeuttanut energiaturpeen alasajoa. Energiaturve oli menossa alaspäin jo ennen sitä riippuen pääasiassa päästöoikeuden hinnasta, Tempakka sanoo.

"2 500 työpaikasta katoaa suuri osa"

Energiaturpeesta luopumisen seurauksena puun kysyntä ja hinta tulee Tempakan mukaan nousemaan. Lisäksi se vaikuttaa työpaikkoihin.

– Urakointiketjussa on aika paljon työpaikkoja kiinni. Vapo tietysti yhtenä, mutta sitten on myös kaikki urakoitsijat ja koneyrittäjät. Puhutaan noin 2  500 työpaikasta ja niistä katoaa suurin osa, Tempakka sanoo.

Tempakan mukaan parissa vuodessa alalta häviää monikymmenkertainen määrä työpaikkoja verrattuna siihen, mitä Vapolta häviää energiaturvetuotannon vähenemisen takia.

Tempakan mukaan energiaturpeen kysynnän väheneminen on yllättänyt nopeudellaan kaikki.

Vapo on hänen mukaansa kahden vuoden aikana parantanut konsernin toiminnallista tehokkuutta noin 30 miljoonalla eurolla.

–  Valitettavasti se ei riitä nyt, vaan meidän on turvattava lyhyen ajan kilpailukykymme, jotta pystymme toimimaan kannattavasti pitkällä aikavälillä, hän sanoo.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa