VATT: Hyvinvointivaltio onnistui hyvin pehmentämään koronakriisin vaikutuksia

HELSINKI

Suomalainen hyvinvointivaltio on onnistunut hyvin pehmentämään koronakriisin vaikutuksia pienituloisuuteen ja eriarvoisuuteen, kertoo Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT). Koronan vaikutus on ollut suurin tulojakauman keskiosissa ja pienin alimmassa tulokymmenyksessä.

VATTin mukaan sosiaalisten tulonsiirtojen rooli näyttäytyy vahvana vakuuttajana pienituloisessa päässä, kun taas suuremmilla tulotasoilla verotaakan pienenemisellä on merkittävämpi vaikutus.

VATT keskittyi siihen, kuinka hyvin julkisen sektorin niin sanotut automaattiset vakauttajat ovat toimineet koronan aikana.

Automaattisilla vakauttajilla tarkoitetaan sitä, että ansiotulojen alentuessa esimerkiksi työttömyyden seurauksena, verojen alentuminen ja sosiaalitukien kasvu pehmentävät iskuja kotitalouksien käytettävissä oleviin tuloihin.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa








  • Uutiset
  • Urheilu