Videosovellus Tiktok räätälöi Yhdysvalloissa yhteistyösopimuksen Oraclen ja Walmartin kanssa

SHANGHAI/WASHINGTON

Videosovellus Tiktok kertoo valmistelleensa Yhdysvalloissa yhteistyösopimuksen ohjelmistoyhtiö Oraclen ja vähittäistavaraketju Walmartin kanssa.

Tiktokin mukaan Oraclen on määrä toimia jatkossa Yhdysvalloissa viestisovelluksen teknologisena yhteistyökumppanina, kun taas Walmart olisi Tiktokin kaupallinen yhteistyökumppani.

Yhdysvallat on pitänyt kiinalaisomisteista sovellusta turvallisuusuhkana ja väittänyt Kiinan käyttävän sitä vakoiluun. Presidentti Donald Trump allekirjoitti elokuussa asetuksen, jonka mukaan Tiktokin omistajan ByteDancen tulee myydä Yhdysvaltain-toimintonsa amerikkalaiselle yritykselle. Muuten yhdysvaltalaisilta kielletään liiketoimet yrityksen kanssa.

Trump itse ehti jo aiemmin lauantaina suitsuttaa suunniteltua sopimusta ja kertoi antavansa sille "siunauksensa".

–  Uskon, että siitä tulee fantastinen diili, Trump sanoi.

–  Olen antanut sille siunaukseni. Jos he saavat sen aikaan, se on upeaa, mutta jos eivät, on sekin ok.

Latauskiellon oli määrä astua voimaan tänään

Erityisesti nuorten keskuudessa suositun Tiktokin ilmoituksen jälkeen Yhdysvaltain kauppaministeriö kertoi lykkäävänsä Tiktokin latauskieltoa ainakin viikolla. Latauskiellon oli määrä tulla Yhdysvalloissa voimaan tänään, mutta sitä lykätään ainakin ensi viikon sunnuntaihin asti.

Kiinalaisen Tencentin omistama viesti- ja maksusovellus Wechat puolestaan menee tänään kiinni Yhdysvalloissa, kun Kiinan ja Yhdysvaltojen tuorein kauppakiista kärjistyy entisestään. Yhdysvaltojen kauppaministeriö on määrännyt Wechatin latauskieltoon sunnuntaista lähtien.

Wechat on Kiinassa erittäin laajasti käytetty sovellus, ja sillä on myös Yhdysvalloissa liki 20 miljoonaa käyttäjää.

Toisin kuin Wechatin, oli kieltolistalta löytyvän Tiktokin käyttö kuitenkin mahdollistettu yli marraskuun presidentinvaalien. Tiktokilla on Yhdysvalloissa noin 100 miljoonaa käyttäjää.

Kiina uhannut Yhdysvaltoja vastatoimilla

Kiina näpäytti lauantaina Yhdysvaltoja ilmoittaen ottaneensa käyttöön mekanismin, jolla se voi rajoittaa ulkomaisten yritysten toimintaa. Kiinan kauppaministeriön mukaan päätös voi koskea yrityksiä, mutta myös organisaatioita ja ihmisiä.

Pakotteisiin voidaan ryhtyä, jos jokin toiminta vahingoittaa Kiinan turvallisuutta tai rikkoo kansainvälisiä kauppasääntöjä. Tällöin Kiina voisi määrätä sakkoja, liiketoiminnan ja investointien rajoituksia sekä maahantulorajoituksia.

Kiinan ja Yhdysvaltojen välejä ovat kiristäneet viime aikoina juuri Tiktokiin ja Wechatiin liittyvät kiistat. Tiktok on kiistänyt Yhdysvaltain vakoilusyytökset. Kiinan mukaan kyse taas on poliittisesta ajojahdista.

Kiina itse on vuosien ajan estänyt tai rajoittanut suurien yhdysvaltalaisten teknologia-alan toimijoiden, kuten Facebookin, Twitterin ja Googlen, toimintaa Kiinan alueella.

Sovelluksiin liittyvät kiellot ovat herättäneet huolta myös Yhdysvalloissa. Arvostelijoiden mukaan sovellusten turvallisuusriskeistä ei ole selkeää tietoa, ja toisaalta he ovat huolissaan siitä, pysyykö Trumpin hallinto perustuslain takaaman sananvapauden puitteissa.

Kieltoa arvostellaan myös siitä, että se rapauttaa internetin yhtenäisyyttä.

Kommentoi











Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa








  • Uutiset
  • Urheilu