Viro ja Irlanti mukaan kansainväliseen yritysverominimiin, jonka toivotaan hillitsevän suuryritysten verosuunnittelua

DUBLIN

Irlanti ja Viro päättivät torstaina hyväksyä kansainvälisen yritysverominimin, jonka toivotaan hillitsevän suuryritysten verosuunnittelua. Irlanti on yksi maista, jotka ovat houkutelleet ylikansallisia yrityksiä maahan alhaisella verotuksellaan.

Minimiverokannan taustalla on yhteistyöjärjestö OECD:n valmistelema mekanismi. G7-maiden valtiovarainministerit kertoivat kesäkuussa päässeensä sopuun maailmanlaajuisesta yritysverominimistä ja sittemmin ehdotus sai myös G20-maiden hyväksynnän.

Ehdotuksen mukaan maat sitoutuisivat vähintään 15 prosentin yritysveroon. Tähän mennessä yli 130 maata on hyväksynyt ehdotetun minimiverokannan.

Irlannin valtiovarainministerin Paschal Donohoen mukaan hänen maansa on vaatinut, että ehdotuksen sanamuotoja muutettaisiin. Irlanti haluaisi poistaa 15 prosentin edestä muotoilun "vähintään".

Donohoe kuvaili muotoilua olennaiseksi ongelmaksi, johon tulisi saada ratkaisu, sillä jotkut ovat halunneet korkeampaakin minimiverotusta.

Ministerin mukaan yritysverouudistuksen odotetaan tulevan voimaan vuonna 2023. Nykyisellään yritysverotus on Irlannissa suuryrityksien kannalta suotuisa 12,5 prosenttia.

Irlantia syytetty veroparatiisiksi

Irlannin veropolitiikka on houkutellut maahan mittavan määrän muun muassa Applen ja Googlen kaltaisia jättiyhtiöitä. Matala yritysveroprosentti on kuitenkin johtanut myös veroparatiisisyytöksiin.

Irlannissa uudistus koskee vain yrityksiä, joiden vuotuinen liikevaihto on yli 750 miljoonaa euroa. Pienemmät yritykset maksavat edelleen 12,5 prosentin yritysveroa.

Uudistuksella on vaikutusta 56:een irlantilaiseen monikansalliseen yritykseen, jotka työllistävät yhteensä noin 100  000 ihmistä. Tämän lisäksi yritysverominimi vaikuttaa 1  500 ulkomaalaisomisteiseen suuryritykseen, jotka työllistävät yhteensä noin 400  000 ihmistä.

Viron osalta yritysverominimiin liittyminen viivästyi, koska maa on pelännyt uudistuksen uhkaavan eloisaa teknologiastartupien sektoria. Pääministeri Kaja Kallaksen mukaan uudistuksella ei ole kuitenkaan vaikutusta valtaosaan virolaisista yrityksistä, vaan se koskee vain suurten monikansallisten yritysten tytäryhtiöitä.

Irlannin ja Viron jälkeen vitkuttelijoista jäljelle jää enää Unkari. Maan ulkoministeri Peter Szijjarto sanoi aiemmin tällä viikolla, että Unkari saattaisi hyväksyä uudistusehdotuksen, kunhan se ei vahingoita maan taloutta tai vaaranna työpaikkoja.

Kommentoi










Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa








  • Uutiset
  • Urheilu