YIT:n yt-neuvottelut ohi: rakennusyhtiö arvioi karsivansa Suomessa enintään 190 ihmistä, joista yli sata irtisanomisilla

HELSINKI

Rakennusyhtiö YIT kertoo saaneensa päätökseen toimihenkilöitä koskeneet yt-neuvottelut Suomessa.

YIT arvioi vähentävänsä koko konsernissa 230 ihmistä ja Suomessa enintään 190 ihmistä.

Suomen vähennyksistä arviolta 110 tehdään irtisanomisilla. Loput toteutuvat omaehtoisilla lähdöillä, määräaikaisuuksien päättymisillä ja eläköitymisillä.

Lopullinen vähennystarve täsmentyy myöhemmin. Vähennystarve ei kohdistunut työmailla tuotantotehtävissä työskenteleviin toimihenkilöihin eikä työntekijöihin.

YIT työllistää noin 7  700 ihmistä, joista Suomessa noin 4  400.

YIT kertoi yt-neuvotteluiden käynnistämisestä elokuun lopulla. Tuolloin vähennystarpeen arvioitiin olevan Suomessa enintään 200 henkilöä.

Yhtiö sanoi elokuussa, että se pyrkii parantamaan kilpailukykyään kehittämällä toimintamalliaan.

–  Osana konsernin strategian uudistusta muokkaamme toimintamalliamme varmistaaksemme, että organisaatiomme toimii tehokkaasti. Näin pystymme parantamaan kannattavuuttamme sekä varmistamaan käynnissä olevien ja suunniteltujen merkittävien kaupunkikehityshankkeiden onnistumisen, toimitusjohtaja Markku Moilanen sanoi tiedotteessa.

YIT kertoo, että uuden toimintamallin mukainen organisoituminen on nyt käynnistetty ja se tulee voimaan vuodenvaihteessa.

Kommentoi










Luetuimmat talousuutiset
  • Päivä
  • Viikko
  • Kuukausi
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa








  • Uutiset
  • Urheilu