Ukrainassa aseenkäyttöä opettava seinäjokelaismies kertoo työstään sota-alueella – "Aseeseen tarttui käytännössä jokainen"

Kun Venäjä vastoin kansainvälisiä ounasteluja aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa, seinäjokelaislähtöinen Tomi Hiltunen päätti tehdä kaikkensa, että voisi auttaa.

. Tomi Hiltunen oli seurannut Itä-Euroopan tilannetta pitkään. Kun Venäjälle tyypillinen pullistelu sai alkuvuodesta uusia piirteitä ja jo ennestään tulehtunut tilanne tulehtui entisestään, Hiltusessa heräsi huoli.

. Sota syttyi torstaina 24. päivä helmikuuta. Päätös lähteä tehtiin samalla viikolla.

. Yhteys apua järjestäviin tahoihin syntyi nopeasti Hiltusen entisen työkaverin kautta, joka kertoi sosiaalisessa mediassa rajalla auttamisestaan. Autollinen ex-kollega nimittäin asui Tšekissä ja kuljetti viikoittain tavaroita Ukrainan rajalle, ja paluumatkalla kyydissä oli pakenevia ukrainalaisia.

. Nopeasti reagoivana Hiltunen vastasi ex-kollegansa postaukseen olevansa halukas auttamaan, mutta sai ensin kieltävän vastauksen. Sodan alkuvaiheessa raja-asemat olivat totaalisessa kaaoksessa, jota oli lähes mahdotonta organisoida, ja auttamaan tulleet siviilit tukkivat raja-asemille vieviä teitä. Jonot rajalle olivat useita kymmeniä kilometrejä pitkiä molempiin suuntiin.

. Hiltusen täytyi vaihtaa taktiikkaa: jos hän ei voi auttaa rajan ulkopuolella, millä tavoin hän voisi auttaa rajan sisäpuolella ?

. Lopulta kommentti entisen työkaverin postaukseen tuotti tulosta. Hiltusen liettualainen kollega yhdisti hänet liettualaiseen ryhmään, joka oli tehnyt humanitääristä avustustyötä Ukrainassa sodan alkupäivistä lähtien.

. Oli aika lunastaa ylimääräiset lomapäivät helsinkiläisestä koodausalan työpaikasta ja suunnata kohti sota-aluetta.

. Ryhmän myötä Hiltunen pääsi askeleen lähemmäksi tavoitettaan. Matkalla Ukrainaan lyhyt stoppi Varsovassa muuttui kuitenkin parin päivän odotteluksi, sillä jo valmiiksi Ukrainassa olleet ryhmän jäsenet huomasivat, että järjestelyt paikan päällä olivat joko vaillinaisia tai jääneet kokonaan tekemättä.

. Käytännön opetusta kivääriin tarttuneelle kansalle . Varsovassa pyöriessään Hiltunen ehti jo miettiä, onko Ukrainaan menemisessä mitään järkeä, mutta lopulta puhelimeen kilahti kauan odotettu viesti: kyyti saapuu aamuyöllä, ole valmiina.

. Aamuyön varhaisina tunteita Hiltunen hyppäsi häntä hakemaan tulleeseen autoon. Useiden tuntien köröttely vei ryhmän länsiukrainalaisen rakennuksen pihaan. Varastotoimintaan tarkoitetussa rakennuksessa oli sattumoisin paikallisia urheiluampujia, jotka antoivat kiväärinkäyttöopetusta siviileille.

. Sodan alkuvaiheessa, kun Venäjän joukot lähestyivät uhkaavasti Kiovaa, siviileille jaettiin kymmeniä tuhansia kiväärejä. Maanpuolustusinto ei kuitenkaan taannut eikä takaa käytännön osaamista, ja juuri siihen tarpeeseen Hiltunen ryhmineen vastasi.

. – Tilanne oli se, että aseita ja ampujia oli, mutta osaamista ei, hän kertoo.

. Kahden viikon ajan hän koulutti paikallisia kiväärin käyttöön lippaanvaihdosta oikeaoppiseen ampumisasentoon. Osallistujat saivat myös elintärkeää opetusta sotaensiapuun, kuten hypotermian hallintaan, kiristyssiteen tekemiseen sekä haavoittuneen sairaskuljetukseen valmisteluun.

. Opetukseen osallistuvia oli päivän aikana tavallisesti satakunta.

. – Kun aseita on kaksi ja opetettavia kerrallaan viisikymmentä, ei kenelläkään ole juuri aikaa käytännön harjoitteluun. Osa tulikin opetettavaksi useamman kerran, jotta käytännön tekemisen määrä kasvaisi. Merkintä opetuksesta palvelisi myös myöhemmin vapaaehtoistehtäviin hakeutuessa.

. Osallistujia oli laidasta laitaan. Päällimmäisenä tunteena osallistujilla oli kuitenkin kiitollisuus.

. – Siellä oli nuoria ja vanhoja, miehiä ja naisia. Tavallisia ihmisiä. Vähän sama kuin menisi Seinäjoen torille ja nappaisi sieltä mukaansa sekalaisen joukon ihmisiä, hän kertoo.

. Palattuaan takaisin Suomeen Hiltusen ajatukset pyörivät siinä, miten hän pääsisi takaisin. Etätyömahdollisuuden sekä kiperän kouluttamistarpeen myötä aukesi uusi mahdollisuus palata Ukrainaan, ja Hiltunen tarttui siihen.

. Kulttuurishokki iskee sodankin keskellä . Kun mukana on useita ihmisiä ja maa sotatilassa, suunnitelmat saattavat muuttua hyvin nopeasti ja paljon. Suomalaisille tyypillinen säntillisyys ja aikataulu-uskovaisuus ovat harvinaisuuksia.

. – Se on vähän tyypillistä siellä, että pitkän tähtäimen suunnitelmia ja tavoitteita on tosi vaikea tehdä. Pelimerkit sovitaan yleensä vasta siinä kohtaa, kun pitäisi jo mennä. Etukäteen voi tehdä korkeintaan hyvin karkeita ja epämääräisiä suunnitelmia, Hiltunen kertoo.

. – Päivän aikana käytännön opetusta oli kahdesti, joten pystyin tekemään siviilityötäni Suomeen etänä.

. Rytmi Suomen ja Ukrainan välillä pendelöimiseen löytyi lopulta yllättävän vaivattomasti.

. Tällä hetkellä Hiltunen viettää pari viikkoa kerrallaan kummassakin maassa.

. Pisin ajanjakso, jonka hän on ollut Suomessa yhtäjaksoisesti oli syyskuu, jolloin Hiltusen toimintaryhmä Ukrainassa vaihtui kansainvälisestä ryhmästä suomalaisista koostuvaan ryhmään.

. Samalla opetettavat vaihtuivat siviileistä kansalliskaartiin sekä muihin armeijan ihmisiin.

. Olosuhteissa paljon vaihtelua . Päivät Ukrainassa ovat pitkiä ja muistettavaa on paljon. Kuvien kanssa täytyy olla erityisen tarkka, ettei tule paljastaneeksi vaikkapa koulutusrakennuksen sijaintia tai ihmisten kasvoja.

. Kun Suomessa jaettiin somessa kuvia ensilumesta, Itä-Ukrainassa rämmittiin mudassa. Nyt mudan päällä on loskakerros.

. Nettikään ei aina toimi. Silloin yhteydenpito muihin on lähes mahdotonta, sillä valtaosa yhteydenpidosta tapahtuu Signalin kaltaisilla salakirjoitetuilla keskustelusovelluksilla.

. – Hotellissa, jossa majoituimme, netti oli käytännössä mobiilitukiasema, joka oli auton akussa kiinni, Hiltunen kertoo.

. – Lisähaasteena on vielä se, että siellä on tällä hetkellä kylmä ja pimeä, koska katuvaloja ei ole. Viimeisin paikka, jossa olimme tässä kuussa, oli Pohjois-Ukrainassa. Sähköä tai juoksevaa vettä ei ollut, nettikin toimi korkeintaan jotenkuten.

. Matkustamiseen menee helpostikin yli 30 tuntia. Ryhmä liikkuu autolla, sillä siten pystyy hallitsemaan omaa aikatauluaan kaikista parhaiten. Syrjäisimmillä seuduilla tieinfrastruktuuri oli jo ennen sotaa huonokuntoista, ja sodan myötä teiden kunto on käytännössä olematonta.

. – Käyttämämme autot on saatu lahjoituksina, ja ne voivat olla hyvin huonokuntoisia. Olemattomat tiet ja syvät kuopat hajottavat renkaita ja ohjauskalustoa, hän kertoo.

. Maastokuntoisimmat autot suunnataan rintamakäyttöön, missä niistä on eniten hyötyä.

. Lahjoituksena ryhmä on saanut myös aggregaatin, jonka myötä sähkönsaanti on turvattu. Muut kulut, kuten polttoaineet ja majoitukset maksetaan itse. Joskus majapaikka löytyy paikallisten luota.

. Vaikka Ukrainassa toimimiseen liittyy tälläkin hetkellä useita riskejä ja olosuhteet ovat välillä vaikeat, ei Hiltusella ole aikomusta lopettaa ainakaan vielä.

. Tavoitteena on, että lähitulevaisuudessa kaikki käytännön asiat eivät lepäisi yksin ryhmänjohtajan asemaan päätyneen Hiltusen harteilla, vaan vastuu opettamisesta olisi myös muilla.

. – Mielellään kuitenkin teen mahdollisimman paljon vapaaehtoistyötä, etenkin kun tällä hetkellä reissut ovat vain parin viikon mittaisia.

. Ensi vuonna Hiltusen ryhmän nykyinen toiminta Ukrainassa jatkuu vähintään nykyisellään, ehkä jopa kasvaen.

. – Jotta toimintaa voi viedä eteenpäin, se tarvitsee tekijöitä. Jos tulee vastaan hyviä ja osaavia kouluttajia, kuten nyt on tullutkin, he ovat tervetulleita mukaan.

Kirjaudu sisään

Ukrainassa aseenkäyttöä opettava seinäjokelaismies kertoo työstään sota-alueella – "Aseeseen tarttui käytännössä jokainen"

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje

Ukrainassa aseenkäyttöä opettava seinäjokelaismies kertoo työstään sota-alueella – "Aseeseen tarttui käytännössä jokainen"

Jaa artikkeli

Haluatko jatkaa lukemista?

Tilaa Ilkka-Pohjalaisen uutiskirje