Koronavirukseen kuollut melkein 15  000 ihmistä, tartuntoja todettu lähes 340  000

HELSINKI

Koronavirukseen maailmanlaajuisesti kuolleiden ihmisten määrä lähentelee 15  000:ta, kertoo tautitilanteen kehittymistä seuraava Johns Hopkins -yliopisto.

Yliopiston seurannan mukaan maanantaiaamuun mennessä virukseen oli kuollut eri puolilla maailmaa yhteensä yli 14  700 ihmistä.

Todettuja tartuntoja on lähes 340  000. Eniten tartuntoja on tilastoitu Kiinassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa.

Saksassa todettujen koronavirustartuntojen ja -kuolemien määrä on harpannut viikonlopusta, kun eri osavaltioiden viranomaiset ovat päivittäneet tietojaan.

Saksan terveydenhuoltolaitoksen RKI:n mukaan maanlaajuisesti Saksassa on nyt todettu lähes 22  700 tartuntaa, mikä on liki 4  000 tartuntaa enemmän kuin RKI eilen kertoi. Kuolleita on 86. Kuolleiden määrä on noussut yli 30:llä eilisestä.

Saksa on ottanut järeitä keinoja käyttöön viruksen leviämisen vähentämiseksi. Eilen liittokansleri Angela Merkel ilmoitti, että yli kahden ihmisen tapaamiset kielletään. Kielto ei koske perheitä eikä samassa kotitaloudessa asuvia.

Merkelin tiedotustilaisuuden jälkeen kerrottiin, että liittokansleri vetäytyy karanteeniin koronavirusepäilyn vuoksi. Merkeliä aiemmin hoitaneella lääkärillä on todettu tartunta.

Hallituksen lausunnon mukaan Merkeliä testataan säännöllisesti tulevina päivinä koronatartunnan varalta. Tehtävänsä hän hoitaa kotoa käsin.

McDonald's sulkee ravintolansa Britanniassa ja Irlannissa

Ravintolaketju McDonald's sulkee kaikki ravintolansa Britanniassa ja Irlannissa koronaviruksen riskin vuoksi. Yhtiö tiedotti asiasta Twitterissä. Ravintolat suljetaan maanantai-iltaan mennessä.

Yhtiö kertoo päätöksen syyksi työntekijöidensä sekä asiakkaidensa suojaamisen. Yhtiö kertoo tekevänsä lähipäivinä yhteistyötä eri kansalaisryhmien kanssa jakaakseen ruokaa sitä tarvitseville.

Maanantaina ennen ravintoloiden sulkemista terveydenhuollon työntekijät ja pelastustyöntekijät saavat ateriansa ilmaiseksi, yhtiö kertoo.

Syyriassa todettu ensimmäinen koronatartunta

Syyriassa on todettu ensimmäinen koronavirustartunta, maan hallitus kertoo.

Hallituksen mukaan tartunta todettiin ulkomailta saapuneella parikymppisellä naisella. Viranomaiset kertovat ryhtyneensä asianmukaisiin toimiin tartunnan takia.

Koronaviruksen pelätään aiheuttavan suurta tuhoa Syyriassa, koska maan terveydenhuoltojärjestelmä on raunioina jo yhdeksän vuotta jatkuneen sodan takia. Tilanne on erityisen huono alueilla, jotka eivät ole Syyrian hallituksen hallinnassa.

Arabiemiraatit keskeyttää matkustajalennot

Arabiemiraatit keskeyttää kaiken matkustajalentoliikenteen väliaikaisesti, kertoo maan uutistoimisto WAM. Keskeytys koskee myös vaihtoyhteyksiä vilkkailla Dubain ja Abu Dhabin lentokentillä.

Uutistoimiston mukaan päätös tulee voimaan 48 tunnin sisällä. Keskeytyksen on määrä kestää vähintään kaksi viikkoa. Rahti- ja evakuointilennot sallitaan myös keskeytyksen aikana.

Päätöksellä maa haluaa ehkäistä koronaviruksen leviämistä. Arabiemiraateissa on toistaiseksi raportoitu noin 150 tartuntaa ja kaksi kuolemantapausta.

Vähän aiemmin maan lentoyhtiö Emirates ehti ilmoittaa, että se jäädyttää kaikki lentonsa maaliskuun 25. päivään mennessä. Lentoyhtiö kuitenkin muutti päätöstään jo kertaalleen ja kertoi jatkavansa matkustajalentoja 13 kohteessa.

Lentojen on määrä jatkua esimerkiksi Britanniaan, Sveitsiin, Hongkongiin, Thaimaahan, Japaniin, Australiaan, Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Emirates kertoo aikovansa palauttaa palvelunsa ennalleen heti tilanteen salliessa.

Kolumbiassa 23 ihmistä sai surmansa vankilamellakassa

Kolumbialaisessa vankilassa syttyneessä mellakassa on kuollut 23 vankia. Maan pääkaupungissa Bogotassa sijaitseva täyteen ahdettu vankila repesi mellakointiin sunnuntaina koronaviruksen aiheuttamien jännitteiden vuoksi.

Maan oikeusministerin mukaan kyseessä oli joukkopaon yritys, joka oli koordinoitu useiden eri vankiloiden vankien välillä. Ministerin mukaan järjestyshäiriöitä tapahtui 13 eri vankilassa ympäri maata.

Ministeri on torjunut kansalaisjärjestöjen syytökset siitä, että vankiloiden heikon hygienian vuoksi pandemia pääsee leviämään niissä esteettä.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko