Vuoristo-Karabahin kolmaskin tulitauko ammuttiin heti riekaleiksi

BAKU

Kolmas yritys tulitauon saamiseksi Vuoristo-Karabahiin päättyi maanantaina erittäin nopeasti. Aamukahdeksalta paikallista aikaa alkanut tulitauko ei ehtinyt vanheta edes tuntia, kun osapuolet jo syyttivät toisiaan sen rikkomisesta.

Azerbaidzhanin ulkoministeriön mukaan Armenian joukot ampuivat kranaatteja Terterin kaupunkiin ja läheisiin kyliin.

Armenian puolustusministeriö puolestaan sanoi vastapuolen joukkojen ampuneen tykistötulta useisiin asemiin rintaman etulinjassa.

Maanantaina repaleiksi ammuttu tulitauko saatiin aikaan viikonloppuna, kun Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Stephen Biegun tapasi Washingtonissa Armenian ja Azerbaidzhanin ulkoministerit sekä Venäjän, Ranskan ja Yhdysvaltojen johtaman niin sanotun Minskin ryhmän edustajia.

Ryhmän ja ulkoministerien on määrä tavata uudelleen Genevessä Sveitsissä torstaina.

Minskin ryhmä on turhaan yrittänyt saada vuosikymmeniä jatkunutta Valko-Venäjän kriisiä loppumaan jo 90-luvulta saakka.

Azerbaidzhan kertoo vallanneensa alueita

Syyskuun lopussa uudelleen leimahtaneissa taisteluissa on kuollut toista tuhatta ihmistä. Uhrimäärä saattaa olla huomattavasti korkeampi, sillä Azerbaidzhan ei ole kertonut mitään tietoja kärsimistään tappioista.

Venäjän presidentti Vladimir Putin arvioi viime viikolla, että uhreja olisi lähes 5  000.

Azerbaidzhan on kertonut vallanneensa takaisin koko joukon 90-luvun sodassa menettämiään alueita, erityisesti Vuoristo-Karabahia ympäröivältä puskurivyöhykkeeltä.

Armenia puolestaan on kertonut kärsineensä tappioita ja kehottanut vapaaehtoisia värväytymään rintamalle.

Vuoristo-Karabah kuuluu kansainvälisen oikeuden mukaan Azerbaidzhanille, mutta sen asukkaat ovat valtaosin armeniankielisiä. Armenia on hallinnut aluetta vuodesta 1994.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa