Azerbaidzhan otti haltuunsa Armenian luovuttaman Aghdamin alueen

BAKU, JEREVAN

Azerbaidzhan kertoi perjantaina joukkojensa siirtyneen Vuoristo-Karabahin kupeessa olevalle Aghdamin alueelle, joka Armenia määrättiin luovuttamaan pois maiden sodan päättäneessä sopimuksessa. Armenialaiset sotilaat ja siviilit olivat poistuneet alueelta jo edellisenä päivänä.

Paikalla olleiden toimittajien mukaan ihmiset keräsivät kiireessä mukaansa muun muassa satoa puutarhoistaan ennen poislähtöä. He myös sytyttivät talojaan tuleen, jotta ne eivät hyödyttäisi pitkäaikaista vihollista.

–  Halusimme rakentaa saunan ja keittiön, mutta kaikki pitikin nyt hajottaa. Ja kun lähden, poltan talon ja koko omaisuuteni, 40-vuotias mies kertoi AFP:lle ennen kuin jätti kotinsa.

Armenian uudeksi puolustusministeriksi nimitettiin perjantaina Vagharshak Harutunjan. Hän on toiminut pääministeri Nikol Pashinjanin avustajana puolustusasioissa.

Kaksi muuta aluetta luovutetaan lähiaikoina

Kaksi muuta Armenian aiemmin hallitsemaa aluetta on määrä luovuttaa Azerbaidzhanille lähiaikoina.

Kalbajarin alue siirtyy Azerbaidzhanille 25. marraskuuta ja Lachinin alue 1. joulukuuta.

Syyskuun lopulla puhjenneet Vuoristo-Karabahin rajut taistelut kestivät kuusi viikkoa. Niissä kuoli tuhansia ihmisiä, ja kymmenettuhannet joutuivat jättämään kotinsa.

9. marraskuuta Armenian pääministeri Pashinjan ilmoitti sodan päättäneestä sopimuksesta, jossa Venäjä toimi välittäjänä. Sopimus synnytti raivoa armenialaisten keskuudessa ja tuhannet mielenosoittajat ilmestyivät kaduille, kutsuivat pääministeriä petturiksi ja vaativat tämän eroa.

Perjantaina mielenosoittajat valtasivat jälleen keskeisiä katuja pääkaupunki Jerevanissa ja vaativat Pashinjanin eroa.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa