Beirutin räjähdyksessä loukkaantunut suomalaisnainen: Otsastani puuttuu pala

HELSINKI

Suomalainen YK-työntekijä sanoo loukkaantuneensa Libanonin pääkaupungissa Beirutissa tiistaina tapahtuneessa räjähdyksessä. Cecilia Pellosniemi kertoo Facebookissa saaneensa räjähdyksessä vamman päähänsä. Hän toipuu sairaalassa tiistai-iltana tehdyn leikkauksen jälkeen.

–  Otsastani puuttuu pala, hän kirjoittaa Facebookissa.

Pellosniemi kertoo onnistuneensa pääsemään räjähdyksessä luhistuneesta rakennuksesta ulos ja kävelemään toiseen kaupunginosaan etsiessään apua. Hän antoi myös itselleen ensiapua.

"Tosi vaikea ajatella itseään"

Pellosniemi sanoo olleensa vain muutaman sadan metrin päässä räjähdyksestä.

–  Olin juuri mennyt suihkuun, kello oli ehkä puoli kuusi. Kuulin yhden räjähdyksen. Kriisinhallintakoulutusten myötä tiesin, että pitää heti reagoida ja yritin lähteä rakennuksesta ulos, koska se on ensimmäinen sääntö, Pellosniemi kertoi Ylelle puhelimitse sairaalasta.

Hoitoon hakeutuminen oli haastavaa, sillä useassa sairaalassa ei pystytty ottamaan enempää potilaita vastaan. Pellosniemi löysi kuitenkin vihdoin sairaalan, jossa hänelle laitettiin tikit.

Pellosniemi on huolissaan Libanonin tilanteesta.

–  Tosi vaikeaa ajatella itseään, kun olen kuitenkin tästä selvinnyt ja työskentelen kriisinhallinnan parissa. On vaikeaa miettiä seurauksia omalle elämälle, kun voin lähteä Suomeen milloin haluan ja jatkaa elämää, hän kertoi Ylelle.

Tammikuussa Beirutiin muuttanut Pellosniemi työskentelee YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenissa Syyrian poliittisen prosessin parissa.

Suurin osa suomalaisista tavoitettu

Valtaosa suomalaisista, jotka ovat tehneet matkustusilmoituksen Libanoniin, on tavoitettu räjähdyksen jälkeen. Ilmoituksia on tehty yhteensä 40, joista 12:ssa yksilöidään henkilön olevan Beirutissa.

Tiina Tähtinen ulkoministeriön viestinnästä sanoo, että tiedossa on vain yksi loukkaantunut suomalainen, mutta nimeä hän ei vahvista.

Libanonissa on ulkoministeriön mukaan myös noin 200 YK:n Unifil-operaation suomalaista rauhanturvaajaa. Heidän joukossaan ei ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan ole loukkaantuneita.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa