Espanjaan poikkeustila – kotoa saa poistua vain ruokaostoksille tai töihin

LONTOO/MADRID/BRYSSEL

Espanja julistaa poikkeustilan ja asettaa liikkumisrajoituksia koko maahan koronaviruksen vuoksi, kertoo pääministeri Pedro Sanchez.

Guardianin mukaan hallitus on sopinut poikkeustilasta, johon sisältyvät liikkumisrajoitukset 15 päivän ajaksi ja muun muassa kauppojen sulkeminen. Ainoastaan osa ruokakaupoista ja apteekit saavat olla auki.

Ihmiset saavat liikkua vain töihin ja ruokaostoksille, Sanchez kertoo. Rajoitukset astuvat Guardianin mukaan voimaan heti.

Maan hallitus keskusteli rajoituksista lauantai-iltana useita tunteja.

Espanjassa on todettu 1  500 uutta koronavirustartuntaa päivän aikana. Maassa on todettu yli 5  700 koronavirustartuntaa, mikä on eniten Euroopassa Italian jälkeen.

Italia, Ranska ja Espanja sulkeutuvat koronaviruksen vuoksi

Myös Ranska liittyi lauantaina niiden maiden joukkoon, jotka sulkevat julkisia tiloja koronaviruksen vuoksi.

Pääministeri Edouard Philippe kertoi lauantaina, että maassa suljetaan kahvilat, ravintolat, elokuvateatterit ja kaupat ensi yöstä lähtien.

Julkinen liikenne pysyy toiminnassa, mutta ihmisiä pyydetään rajoittamaan sen käyttöä. Ainoastaan apteekit, bensa-asemat ja ruokakaupat pysyvät auki.

Lauantaihin mennessä 91 ihmisen on vahvistettu kuolleen koronaviruksen vuoksi Ranskassa. Tartuntoja maassa on todettu 4  500.

Philippen mukaan sairastuneiden määrä on tuplaantunut viimeisen 72 tunnin aikana.

Koronaviruksen runtelema Italia on taas viettänyt ensimmäisen viikonloppunsa koko maata koskevien liikkumisrajoitusten alla. Rajoitukset asetettiin maanantaina.

Sosiaalisessa mediassa on kiertänyt videoita, joissa ihmiset ovat kerääntyneet parvekkeille laulamaan yhdessä mielialaansa nostaakseen.

Ihmisiä on kutsuttu myös sosiaalisen median kautta taputtamaan parvekkeilleen tiettyyn kellonaikaan osoittaakseen tukea maan lääkäreille ja sairaanhoitajille, jotka ovat paiskineet töitä uupumukseen asti koronaviruspotilaiden hoitamiseksi.

Italiassa koronavirukseen kuolleiden määrä on noussut 175:llä perjantaista, kertoo Italian uutistoimisto Ansa. Virukseen on kuollut nyt yhteensä 1  441 ihmistä.

Uusien kuolintapausten määrä on kuitenkin laskussa perjantaiseen verrattuna, Ansa kertoo. Perjantaina vahvistettiin 250 uutta kuolintapausta.

Italiassa on nyt todettu 21  157 tartuntaa. Luvussa ovat mukana myös viruksesta toipuneet ihmiset.

Latvia ja Liettua sulkevat rajansa, Norja taas lentokenttänsä

Koronaviruksen jyllääminen Euroopassa on saanut useat Euroopan maat ottamaan käyttöön rajujakin toimenpiteitä viruksen leviämisen estämiseksi.

Norja sulkee lentokentät ja satamat maanantaista lähtien, kertoo maan pääministeri Erna Solberg. Maan kansalaiset saavat kuitenkin palata kotiin normaalisti.

Solbergin mukaan niiden, joilla ei ole "kriittistä syytä olla Norjassa", ei pitäisi olla maassa.

Solbergin mukaan tarkoituksena ei ole sulkea rajoja, vaan vähentää rajanylityspaikkojen määrää ja lisätä kontrollia. Hänen mukaansa tavaroiden tuonti ja vienti maahan jatkuu normaalisti.

Useat Euroopan maat ovat viime päivinä kertoneet sulkevansa rajansa koronaviruksen vuoksi. Latvia ja Liettua ilmoittivat sulkevansa rajansa alkuviikosta ulkomaalaisilta matkustajilta. Tanska on jo sulkenut rajansa, Puola taas sulkee rajansa ensi yönä.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko





Uusimmat Kotimaan uutiset