Britanniassa yli 50-vuotiaat voivat saada kolmannen koronarokoteannoksen

LONTOO

Britanniassa tiettyihin ryhmiin kuuluvat voivat ensi viikosta alkaen saada tehosterokoteannoksen koronavirukseen liittyvää tautia vastaan. Kolmanteen annokseen ovat oikeutettuja muun muassa määrätyt terveydenhuollon työntekijät ja yli 50-vuotiaat.

Asiasta tiistaina kertonut terveysministeri Sajid Javid sanoi hallituksen hyväksyneen asian rokotusasiantuntijaryhmän (JCVI) suosituksesta.

Javidin mukaan hallitus on hyväksynyt lisäksi sen, että myös 12–15-vuotiaille tarjotaan mahdollisuutta ottaa koronarokotus.

Britanniassa koronatartunnat ovat jääneet itsepintaisesti korkealle tasolle, vaikka noin 81 prosenttia aikuisista on saanut kaksi koronarokoteannosta.

Huolta on aiheuttanut myös se, että säiden viiletessä ja sosiaalisten kontaktien lisääntyessä sisätiloissa covid-19-tauti ja muut hengityselinten sairaudet, kuten kausi-influenssa, saattavat lisääntyä.

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu