Trumpin virkarikosoikeudenkäynti alkoi Yhdysvaltain senaatissa – avauspuheenvuorossaan demokraattien syyttäjä muistutti senaattoreita valoistaan

WASHINGTON

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin virkarikosoikeudenkäynti on alkanut Yhdysvaltain senaatissa. Iltakahdeksan jälkeen Suomen aikaa alkaneessa istunnossa väitellään ja äänestetään oikeudenkäynnin säännöistä.

Avauspuheenvuorossaan syyttäjänä toimiva demokraattijohtaja Adam Schiff vetosi senaattoreihin sen puolesta, että presidentin kohtalo ratkaistaisiin puolueettomassa ja tasapuolisessa oikeudenkäynnissä.

–  Olette vannoneet valan sen puolesta, että käytte puolueetonta oikeutta. Se vala menee kaiken ylitse. Se vaatii oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä – oikeudenmukaista presidentille ja Amerikan kansalle, Schiff sanoi.

Schiffin mukaan todistusaineisto Trumpin syyllisyyden puolesta on selkeää. Trumpia syytetään vallan väärinkäytöstä sekä kongressin työn estämisestä.

Syytteiden mukaan Trump kiristi Ukrainaa käynnistämään tutkinnan demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivän Joe Bidenin poikaa vastaan.

Republikaanileirissä erimielisyyttä sääntöesityksestä

Oikeudenkäynnin sääntöesityksen tehnyt senaatin republikaanijohtaja Mitch McConnell suunnitteli alun perin antavansa osapuolille 24 tuntia aikaa alkulausuntoihin, mutta ehdotukseen tehtiin viime hetkellä muutos.

Nyt äänestykseen tuleva ehdotus antaa osapuolille yhteensä kolme vuorokautta aikaa lausunnoille, kertoo New York Times. McConnellin kerrotaan tehneen muutoksen republikaanisenaattorien toiveesta, jotta oikeudenkäynti noudattaisi lähemmin presidentti Bill Clintonin vuosien 1998–1999 virkarikosoikeudenkäynnin esimerkkiä.

Jos Trump tuomittaisiin syylliseksi, seuraisi presidentin viraltapano. Lopputulosta pidetään kuitenkin äärimmäisen epätodennäköisenä.

Presidentin toteaminen syylliseksi vaatisi sitä, että tuomion puolesta äänestäisi senaatin määräenemmistö, eli vähintään 67 edustajaa sadasta. Senaatin paikoista republikaanien hallussa on 53 ja demokraateilla 45.

Kyseessä on kolmas istuvan presidentin virkarikosoikeudenkäynti Yhdysvaltain historiassa. Ennen Bill Clintonia oikeutta käytiin yli sata vuotta aikaisemmin presidentti Andrew Johnsonin kohdalla vuonna 1868.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko