Egeanmeren rannikon maanjäristyksen pelastustyöt jatkuvat – järistys kylvi tuhoa Turkin Izmirin kaupungissa

BAYRAKLI

Turkissa pelastustyöntekijät jatkoivat lauantaina maanjäristyksessä sortuneiden rakennusten raunioihin mahdollisesti jääneiden ihmisten etsintää. Kuolonuhrien määrä oli lauantaina illalla noussut liki 40:een, ja lisäksi lähes 900 ihmistä on loukkaantunut.

Kreikka oli lauantai-iltaan mennessä ilmoittanut kahdesta kuolonuhrista ja Turkki 37:stä.

Voimakas maanjäristys tapahtui perjantaina Egeanmeren rannikolla. Järistys aiheutti myös pienen tsunamin. Turkin viranomaisten mukaan maanjäristys oli voimakkuudeltaan 6,6, mutta Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen USGS:n mukaan järistyksen voimakkuus olisi ollut suurempi, 7,0.

Maanjäristys kylvi Turkissa pääosin tuhoa rannikolla sijaitsevassa Izmirin kaupungissa. Noin kolmen miljoonan asukkaan Izmir on yksi Turkin suurimmista kaupungeista.

Pelastustöitä ovat haitanneet jälkijäristykset, joita Turkin viranomaiset olivat havainneet useita satoja.

"Viime yönä oli niin kylmä"

Maanjäristyksen jälkeen sadat ihmiset viettivät lauantain vastaisen yön teltoissa.

–  Viime yönä oli niin kylmä, sanoi 59-vuotias Nilgun Yikariz, joka yöpyi teltassa asuntonsa ulkopuolella Izmirin suurkaupunkialueella Bayraklissa.

Azize Akkoyun puolestaan odotti tietoja tyttären puolison kateissa olevista sukulaisista.

–  Nuo verhot ovat heidän. Me odotamme koko yön. Jumalan avulla he tulevat ulos elävinä, Akkoyun kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Bayraklissa kuului pelastustöiden ääniä, ja ilma oli täynnä pölyä. Kaikki pysähtyi kuitenkin silloin, jos oli toiveissa kuulla eloonjääneiden avunhuutoja.

Ihmisten toiveet kasvoivat eloonjääneiden löytymisestä, kun tiedotusvälineet kertoivat äidistä ja tämän kolmesta lapsesta, jotka pelastettiin lähes vuorokausi järistyksen jälkeen.

Pelastustyössä on Turkin valtiollisen uutistoimiston Anadolun mukaan lähes 4  000 ihmistä, satoja koneita ja 20 koiraa.

Perjantain maanjäristys oli toiseksi voimakkain järistys Turkissa tänä vuonna. Tammikuussa Elazigin kaupungissa maan itäosassa järistyksessä kuoli yli 30 ihmistä.

Kreikan pääministeri soitti Turkin presidentille

Kreikalle kuuluvan Samosin saaren viranomaiset kuvailevat tilannetta erittäin vaikeaksi. Saarella asuu 45  000 ihmistä. Lisäksi saarella on suuri turvapaikanhakijoiden vastaanottoleiri.

–  Kirkot, satamat ja talot rakennetaan uudelleen. Jumalan ja ihmisten avulla, sanoi pappi Emmanouil, jonka kirkko oli tuhoutunut Pythagorion kylässä.

–  Koko Kreikka suree, sanoi puolestaan Kreikan pääministeri Kyriakos Mitsotakis.

Mitsotakis rikkoi Kreikan ja Turkin suhteissa pitkään jatkuneen kylmän kauden soittamalla tukea osoittaakseen Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoganille.

Kommentoi











Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa





Uusimmat Kotimaan uutiset