"Ei toivoa" Saksassa kadonneiden viiden räjähdysuhrin löytämisestä elossa

LEVERKUSEN

Saksan Leverkusenissa oli edelleen keskiviikkona kadoksissa viisi ihmistä tiistaina teollisuusalueella tapahtuneen räjähdyksen jäljiltä. Chempark-teollisuusalueella toimivan Currenta-yrityksen toimitusjohtaja Frank Hyldmar sanoi, että kadoksissa olevat työntekijät eivät ole enää hengissä.

–  Meillä ei ole mitään toivoa kadonneiden löytämisestä elossa, toimitusjohtaja myönsi.

Suuren räjähdyksen syy oli edelleen keskiviikkona epäselvä.

Räjähdyksessä on saattanut päästä lähialueelle myrkyllisiä aineita. Siksi seudun asukkaita kehotettiin esimerkiksi olemaan syömättä hedelmiä ja vihanneksia puutarhastaan. Samoin läheiset leikkikentät on suljettu.

Aiemmin on vahvistettu, että kaksi ihmistä kuoli räjähdyksessä, minkä lisäksi 31 ihmistä loukkaantui.

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu