Yhtenäinen Venäjä julistaa saaneensa kaksi kolmasosaa duuman paikoista – Putin kiitti venäläisiä luottamuksesta

MOSKOVA

Venäjällä presidentti Vladimir Putinin tukipuolue Yhtenäinen Venäjä on julistanut saavuttaneensa kahden kolmasosan enemmistön duuman vaaleissa.

Puolueen pääsihteeri Andrei Turtshak arvioi toimittajille, että puolueella olisi vaalien jälkeen yhteensä 315 paikkaa duumassa. 450-paikkaisessa duumassa kahden kolmasosan enemmistöön vaaditaan vähintään 301 paikkaa.

Venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan Yhtenäinen Venäjä on kerännyt liki 50 prosentin kannatuksen, kun äänistä on laskettu noin 95 prosenttia. Ennen vaaleja mielipidekyselyt povasivat puolueelle hädin tuskin 30 prosentin kannatusta.

Seuraavaksi eniten kannatusta kerännyt kommunistipuolue on jäämässä 20 prosentin tuntumaan. Yhteensä viisi puoluetta ylitti viiden prosentin äänikynnyksen ja sai näin paikkoja duumaan. Vaaleihin päästetyt oppositiopuolueet kuuluvat niin sanottuun systeemioppositioon, joka käytännössä myötäilee Kremlin kantoja.

Putin kiitti venäläisiä luottamuksesta televisioidussa tapaamisessaan keskusvaalilautakunnan johtajan Ella Pamfilovan kanssa.

–  Haluan osoittaa erityiset kiitollisuuden sanat Venäjän kansalaisille, kiitos luottamuksestanne, rakkaat ystävät, Putin sanoi.

EU tuomitsi vaalit

Yhtenäinen Venäjä -puolueen pääsihteeri Turtshak luonnehti vaalivoittoa vakuuttavaksi ja puhtaaksi. Hänen mukaansa merkittäviä väärinkäytöksiä ei kolmepäiväisten vaalien aikana havaittu.

Ulkomaiseksi agentiksi määritelty riippumaton venäläinen Golos-järjestö on kirjannut lähes 6  000 epäilyä vaalivilpistä kolmelta äänestyspäivältä.

Euroopan unioni tuomitsi maanantaina iltapäivällä Venäjän vaalit, joissa vallitsi unionin mukaan pelon ilmapiiri.

EU:n mukaan vaaleissa pyrittiin hiljentämään kaikki kriittiset äänet. EU myös huomautti, että vaaleissa ei ollut mukana kansainvälisiä riippumattomia tarkkailijoita.

Myös Saksa on vaatinut, että vaalivilppiepäilyt tulee tutkia.

Navalnyin liittolaisten mukaan Moskovassa viivästystä sähköisissä äänissä

Opposition näkyvimmän poliitikon, vangittuna olevan Aleksei Navalnyin liittolaiset ovat puhuneet massiivisesta vaalivilpistä ja ovat kiinnittäneet huomiota erityisesti liberaalin ja oppositiomielisen pääkaupunki Moskovan sähköisten äänten tulosten viivästymiseen.

–  Tämä on todella uskomatonta. Muistan yhä vuoden 2011 varastettujen vaalien aikaisen tunteen. Sama tapahtuu jälleen, Navalnyin tiedottaja Kira Jarmush kommentoi vaaleja.

Jarmush viittasi kommentillaan Venäjällä vuosien 2011–2012 laajoihin mielenosoituksiin, jotka lähtivät liikkeelle duuman vaaleissa todistetusta vilpistä.

Asiantuntijoiden mukaan opposition tukahduttaminen oli näissä vaaleissa Venäjällä ennätyksellisen suurta. Hallinnon vastustajia vangittiin ja ajettiin maanpakoon, ja heitä estettiin asettumasta ehdolle. Samoin riippumattoman median toimintaa rajoitettiin määrittelemällä tiedotusvälineitä ulkomaisiksi agenteiksi.

Teknologiajätit taipuivat hallinnon painostukseen

Vaaleihin liittyy myös se, että teknologiajätit Google ja Apple taipuivat Venäjän hallinnon painostukseen ja poistivat Venäjän opposition sovelluksen sovelluskaupastaan. Poistettu sovellus suositteli äänestäjille ehdokasta, jolla on vaalipiirissä paras mahdollisuus päihittää valtapuolue Yhtenäisen Venäjän ehdokas.

Myös viestisovellus Telegramissa toiminut bottisovellus poistettiin kuten myös muun muassa opposition jakamia Youtube-videoita, joissa suositeltiin opposition ehdokkaita.

Lauantaina Venäjän vaalilautakunta ilmoitti, että se oli havainnut ulkomaisten puuttumisen meneillään oleviin vaaleihin. Lautakunnan mukaan vaalien verkkojärjestelmään tehtiin kolme hakkerien hyökkäystä.

_________

Lähteenä myös AFP

Kommentoi










Luetuimmat ulkomaan uutiset
  • Päivä
  • Kuukausi
  • Viikko
Työpaikat Etelä-Pohjanmaa
Työpaikat Pohjanmaa






  • Uutiset
  • Urheilu